New season


Se alkoi perjantai-iltana, se tunne. Oli sadepäivä, pisarat ropisivat Båtin ympärillä, mutta pienessä kajuutassa oli kotoisaa. Teki kuitenkin mieli jo kietoa huivia tiukemmin kaulaan. 


Pitelimme sadetta Houtskärin Näsbyssä, jossa olimme jo toista kertaa loman aikana. Satamista tuli yksi suosikeistani - ravintola on kiva, ruoka hyvää, pesutilat varmasti siisteimmät koko reissulla ja tunnelma kaikin puolin mukava. Lisäksi sataman läheltä lähtee pieni kulttuuripolku, jonka varrella on monenlaista historiallista nähtävää. Ehdimme juuri tehdä kävelymme, kun sade alkoi ja loppupäivä kuluikin hyvin leppoisissa tunnelmissa. Illalla kävimme vielä nopeasti, sateen tauottua, pissattamassa Laivakoiraa. Ehkä se oli se valo, ehkä erilaiselta, uudelta tuoksuva ilma. 




Tunne oli hyvin voimakas, kesä veteli viimeisiään. Olimme hieman puntaroineet, minne mennä katsomaan lauantaina muinaistulia ja viettämään venetsialaisia. Olimme jo käyneet niissä paikoissa, joissa halusimme käydä. Oli sellainen hyvä olo, kiitollinen. Millainen kesä olikaan ollut, ihan täydellinen! Koko loman ajan olimme menneet vähän tuulten ja fiilisten mukaan, liikoja suunnittelematta. Niinpä teimme nytkin tunnepohjalta päätöksen. Olimme morgonbittejä ja irroitimme köydet jo yhdeksältä aamulla. Saimme täydelliset tuulet täydellisen kauniille viimeiselle kesäpäivälle. Matkalle mahtui niin kryssiä kuin lempeää myötätuultakin. Aurinko lämmitti, mutta se tuntui jo toisenlaiselta. Legin aikana vahvistui mielipide siitä, että mennään nyt hyvän sään aikana Naantaliin saakka, sunnuntaille kun oli jo luvattu sadetta ja kovaa tuulta. 40 mailia taittui noin 9 tunnissa. Kiersimme vielä Luonnonmaan, kun emme malttaneet mennä suorinta tietä. Olimme kyllä viime kesänä testanneet, että Båt mahtuu Ukko-Pekan sillan alta, vaikka sillan korkeus on vain 11 metriä. Halusimme imeä viimeisetkin pisarat sitä huumaavaa tunnetta, kun vesi liplattaa, keula halkoo vettä, meri kimaltaa ja maailmassa ei tunnu olevan mitään tärkeämpää kuin se, ovatko purjeet oikein trimmattuina. 




Naantalin ilta-aurinko lämmitti meitä vielä Uuden Killan terassillakin, vaikka kello lähenteli kahdeksaa. Ruuan jälkeen teimme vielä pienen kävelyn rantaa pitkin. 






Veneelle palattuamme nostimme maljat täydellisesti kuluneelle lomalle. Emme olisi voineet toivoa mitään parempaa. Emme sitten kertakaikkiaan mitään. Saimme täydelliset säät, täydelliset tuulet, kultaakin kalliimpia kesätunnelmia kauniissa maisemissa ja ihanan päätöksen kesälle. 


Sunnuntaina suuntasimme bussikierrokselle ensin Naantalista Turkuun, Turusta Helsinkiin, Helsingistä Espooseen autoa satamasta hakemaan ja siitä lopulta kotiin. Maassa oli jo pudonneita lehtiä. Syysilta oli niin raikas ja olo niin kuplivan onnellinen, että oli pakko käydä juoksemassa pieni lenkki. Kotona tuntui hyvältä. Lämmin suihku, lattialämmitys, seisomakorkeus, sähköhammasharja, hiusten pesu, puhtaat lakanat, Homeland Netflixistä...

Blogi palaa nyt alkaneen syksyn myötä arkeen. Maanantaisin on tarjolla purjehdusasiaa vielä ainakin syyskuun ajan ennen kuin veneaiheet jäävät talvitauolle. Luvassa on ainakin erään läheltä piti -tilanteen analyysi, suosikkisatamien listaus ja Båtin syyshuollosta kertova postaus. Prinsessaperjantai palaa kuvioihin myös, samoin sunnuntainen viikkokatsaus. Muina päivinä onkin sitten tuttuun tapaan mitä tahansa lifestyle-juttua. 

Me palaamme tällä viikolla vielä Naantaliin siirtämään Båtin sen lopulliseen talviunipaikkaan ja valmistelemaan sen nostoa varten. Nosto tapahtuu loppuviikosta ja sitten onkin tämä purjehduskausi taputeltu pakettiin. Kolmas kesä purjehtijana on takana, jokohan sitä voisi sanoa oppineensa jotain?


Translation: And so it was fall. 

Kommentit

  1. Upeita ja tunnelmallisia kuvia! Ammattilainen arvostaa myös lyhyttä ja ytimekästä käännöstä :)

    On ollut tosi kiva lukea tänä kesänä näitä purjehdusjuttuja, vähän kuin olisi itse kököttänyt mukana kyydissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin nauratti toi käännös. Mulle käy usein niin, että kun olen kirjoittanut jonkun tekstin, en jaksakaan alkaa enää kääntää sitä, koska siinä on aikamoinen homma. Mutta haluan kuitenkin edes jotenkin huomioida ei-suomenkielisiä lukijoita. Niinpä olen päätynyt tällaiseen otsikot englanniksi ja muutama rivi enkkua loppuun -tyyliseen ratkaisuun. :D

      Ihanaa, jos olet tykännyt jutuista.

      Poista
  2. On ollut kiva lukea purjehdusjuttuja, näin totaalisena maakrapuna... Samaa mieltä olen minäkin kanssasi siitä, että kesä (ja loma) on ollut täydellinen kaikin osin. Tavallista huonommissa fiiliksissä siirryn syksyyn, kesästä on ollut todella vaikea päästää irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tavallaan toisin päin, tunnen niin valtavaa kiitollisuutta upeasta kesästä, että siirryn syksyyn iloisin mielin. :) Mahtavaa, jos maakravutkin ovat tykänneet purjehdusjutuista! Se on mulla vähän niin kuin tavoitteenakin, että niitä voisivat lukea myös muut kuin itsekin purjehtivat/veneilevät. :)

      Poista
  3. Ihana loma teillä. Näsby on yksi meidän perheen suosikkipaikoista, olimme tänä kesänä ekaa kertaa ja varmasti menemme uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Näsby on kyllä ihan toppen, onneksi tuli mentyä!

      Poista
  4. Etenkin tuo ylin merikuva on ihan täydellisen upea! Ihana valo ja fiilis. Tuli hyvä mieli teidän puolesta, että saitte yhteisen loman ja vieläpä noin kivan sellaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä sanoa, että lähtökohdat huomioon ottaen (ei lomaa yhdessä ollenkaan) tämä kesäloma onnistui aivan kertakaikkisen yli odotusten! :)

      Poista
  5. Ihana postaus Norppa! Pääsin pala kurkussa tunnelmaan mukaan. Suomen saaristo on jotain niin uskomattoman kaunista ja koskettavaa. Lomanne kuulostaa aivan ihanalle, juuri sellaiselle kuin loman pitääkin. Näsby on meillekin todella tuttu paikka, joka kesä ollaan siellä käyty. Mulla on haikea mieli, kun mietin tätä kesää. Saatiin olla ihanat 2 kk Suomessa ja nautittiin jokaisesta hetkestä.

    Amelie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Amelie! Itsellekin tuli tosi haikea olo sitä kirjoittaessa. :) Suomen saaristo on todella ainutlaatuinen, ei missään ole mitään vastaavaa. <3

      Poista
  6. Voi että, siellä sitä minäkin olin Naantalin rannassa lauantai-iltana. Harmi ettei törmätty! Lomanne kuulostaa ihanalle ja siinä on se hyvä siemen haikailemaan jo seuraavaa kesäpurjehdusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi todellakin! Pöh. Hyvin sanottu, pari paikkaa jäikin jo ensi vuoden to do -listalle. :)

      Poista
  7. Oh, upea kuva tuo aitta-usva-kuva!

    Teillä on kyllä ollut hieno kesä. Tervetuloa kuitenkin tänne arkimaailmaan :)

    Terkuin, Kati/kokkikorkkarisillaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja kiitti! :) Tuo hetki oli kyllä jotenkin niin maaginen, onneksi siitä tallentui muistikortille edes vähän. :)

      Poista
  8. Ihana yhteenveto lomastanne, tekstistä ja kuvista näkee, että se oli täydellisen onnistunut. Minäkin sain nauttia syksyn kauniista valosta merellä, sunnuntaina pääsimme poikani kipparoimana seilaamaan Storbåtilla Porkkalan edustalla useita tunteja upeassa säässä ja saimme ihailla sekä maisemia että tuulen pullistamia valkoisia purjeita - ah miten kaunista ja mikä uskomaton tunnelma. Nyt saa syksy tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kun pääsitte! Se tunnelma on kyllä ihan sanoinkuvaamaton. :)

      Poista
  9. Hetkeksi loma ja leppoisuus ja kaikki ihana tunnelma tuli takaisin tämän postauksen mukana. Tässä kaikki oli jotenkin niin kaunista. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kauniisti sanottu, Heidi! Kiitos itsellesi. :)

      Poista
  10. Ihana kirjoitus ja todella kauniita kuvia tässä postauksessa. Se taitaa olla tuo matalan auringon valo joka erityisesti luo satumaista tunnelmaa näihin kuviin ja voi melkein aistia ilman ja tunteen näissä kuvissa. Ihana kesän lopetus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin aivan ihana kesän lopetus. :) Kiitti, viiru!

      Poista
  11. Samaa ilman vaihtuminen on havaittu keski-suomessakin. Aamulla pyöräillessä olisi pitänyt olla pipo hanskojen lisäksi. Mut päivällä oli takkikin liikaa...

    Sun veneilypostaukset on aina niin tunnelmallisia, ihania. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kylmiä aamuja on ollut! Mäkin mietin koiralenkillä jo hanskoja, vaikka olin vasta lähempänä puolta päivää eilen.

      Kiitti! :)

      Poista
  12. Kiitos virtuaalimatkasta, jota olemme saaneet kanssanne tehdä! Kauniita maisemia, ihania tunnelmia. Kyllä Suomen kesä ja saaristo ovat kauniita!

    Olen seurannut matkaanne myös instagramissa. Se on loistava keksintö!

    Eilisen sadepäivän lueskelin täältä blogista Båtin ja teidän alkutaivalta. Pääsin ensimmäiseen syksyyn. Ja kun näitä sateisiakin syyspäiviä varmasti tulee, pääsen lukemaan myös toisesta kesästänne. Tästä keväästä saakka olenkin seurannut blogiasi päivittäin.

    Kirpeitä ja aurinkoisia syyspäiviä teille kaikille!

    Laara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagram on ihan huippu! :)

      Kiitos, Laara, kun olet seurannut. Tunnelmia on niin kivaa jakaa mukavien ihmisten kanssa. :)

      Ja huh, olet aika sissi, jos koko blogin luet läpi. :D Ihania syyspäiviä sinne myös!

      Poista
  13. Ihania kuvia -varsinkin eka maisemakuva. Aivan loisto-otos. Todella kivaa, että teille sattui hyvät kelit, jotka kruunasivat lomanne. Kiitos kivoista purjehdusaiheisista jutuista.
    -meritara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Meritara! Meille tosiaankin sattuivat täydelliset kelit. :) Vieläkö te meinaatte pitää venettä vedessä pitkään?

      Poista
    2. Ensi viikonloppuna Nauvoon ja siihen taitaa kausi tänä vuonna loppua, jos ei mies sitten tee jotain reissua vielä kavereidensa kanssa.

      Poista
  14. Oi mikä mieletön loma teillä takana! <3 Kupliva onni ja tyytyväisyys välittyivät ihanasti ruudun tällekin puolen. Tästä on hyvä jatkaa syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että välittyvät, kun on jotenkin niin sellainen olo. :) Tästä on tosiaankin hyvä jatkaa syksyyn!

      Poista
  15. Mä haluun sun elämän ;) Pidän myös tyylistäsi kiteyttää suomen kielinen teksti hyvin ytimekkäästi englanniksi :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos ihanasta blogista! :) Lueskelin sen kesän aikana ja jää ehdottomasti luettavien joukkoon! Purjehdi en. Ainakaan vielä. :) Mutta kodin ikkunasta näkyy järvi eli jotain siinä vedessä kiehtoo... Blogin aiheet mätsäävät omiin mielenkiinnon kohteisiin ja purjehduksesta kertovat luetaan täällä myös! Rapsut hauhaulle! Raikasta syksyä siulle!

    t. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä. :D

      Kiitos sulle, kun luet, Heli! OIkein mukavaa syksyä sinne myös. :)

      Poista
  17. Voi kun sinun blogia on niin ihana lukea! Tulee kauhea ikävä merelle..tänä vuonna emme ehtineet käydä lainkaan kun pitää saada mökki valmiiksi. Kävimme viime vuonna samoissa satamissa kun te. Oli aivan mieletön loma! Ensi vuonna sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onneksi kesä tulee joka vuosi uudelleen. :) Ensi vuonna sitten!

      Poista
  18. Prinsessaperjantai, Prinsessaperjantai, Prinsessaperjantai, Prinsessaperjantai, Prinsessaperjantai, Prinsessaperjantai,

    On tietty sun juttujakin ollut ikävä, vaikka kiitettävästi hoiditkin bloggaajan työtäsi kesälomalla. Mutta perjantai on vaan viikon paras päivä ja perjantain paras blogi on Prinsessaperjantai.

    Ja nythän kun Ruotsissa / Rapakon takana tulee pyöreää vatsaa, on taas aihe valmiina Madden parhaalle kaverille.

    Mä olen käynyt vain muutaman kerran purjehtimassa ja aina saanut tuliaiseksi siitä keinuvan mielen. Muistan kun ekan kerran jälkeen yritin illalla nukkua ja tuntui että olisin ollut riippukeinussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mitä, tykkäät prinsessaperjantaista vai? :D

      Poista
  19. No nytkö se loppui? Toisaalta on viisasta kuunnella omia tuntemuksiaan ja lopettaa silloin kun se tuntuu hyvältä.

    Ihanaia kuvia olit taas napsinut! Näsby on kiva satama, mutta me jätimme sen tällä kaudella väliin, koska hengailin siellä kaffettelemassa ja kulttuuripoluilla koko heinäkuun ekan viikon. (Karkasimme kamujen kanssa astangaleiriltä kahville joka päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt se loppui. Olimme saaneet purjehtia sydämemme kyllyydestä ja hupenevat lomapäivät pkaottivat miettimään jo nostoakin. Jos vene olisi jossain ihan meidän lähellä talvisäilössä, niin olisimme varmaan jatkaneet kautta, tosin kokemus on osoittanut, että ei sitä jotenkin kuitenkaan sitten tule enää lähdettyä samalla tapaa kun syksy on alkanut.

      Mua naurattaa teidän karkaaminen. :D

      Poista
  20. Ihania kuvia ja tunnelmia rakkaasta kotikaupungistani! :D Mutta oikeenko tosissaan lopetitte kauden jo ja båt otetaan ylös? Syyskuu on vielä ihan mainiota purjehdusaikaa, merellä ja Merikarhusatamissa on kiva käydä syksyn tuloa aistimassa. Kilpapurjehdustreenit jatkuu lokakuun loppupuolelle (kunnon varusteet toki tarvitaan, kuivapuku jne.) ja joulukuussa on vielä Naantalissa viimeiset kisatkin On the Rocks "kakkosnelosissa" jos vaan meri on auki. En tiedä kyllä kestääkö oma peffani enää sitä kylmyyttä.. ;) Tottahan se toki on että kesä alkaa olemaan ohi, "haikeus".. Pidättekö millä telakalla Båtin talviunilla?
    Sallamari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä, että syyskuu on mainiota purjehdusaikaa, mutta meidän yhteiset vapaat syyskuussa loppuvat samalla kuin lomakin ja vene on siis pakko saada nostokuntoon ennen kuin loma päättyy. Meillä ei myöskään ole venepaikkaa Naantalissa, missä sitä voisi ylipäätään pitää koko kuukautta ja veneen voi viedä telakalle vasta kun se nostetaan, siellä ei voi säilyttää sitä vedessä. Elämän realiteetit määrittelevät nyt näin, vaikka kivahan kautta olisi toki jatkaa vielä. :)

      Haikea olo tosiaan, mutta samalla kiitollinen. Upea kesä on ollut. Båt jää siihen Luonnonmaan toiselle puolelle talveksi, lämpimään halliin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)