Sweet summer evenings



Eväät kassiin ja menoksi taas! Olen kyllä sellainen mukavuuspurjehtija, että pidän hyviä eväitä suurin piirtein tärkeimpänä asiana koko retkessä. Tällä(kin) kertaa pakkasimme iltaruuaksi mukaan fenkoli-sitruunamarinoitua lohta (lähikaupan herkkutiskiltä, ei itse marinoitua) ja uusia perunoita. Huomannette, että tästä osoitteesta on hiukan heikosti reseptejä veneruokailuun tarjolla. Seuraavan päivän lounaaksi varattiin fetasalaattiainekset ja luomumakkarat grillattavaksi. Normilistan ulkopuolelta oli mukana vaaleaa leipää, jota yleensä tulee ostettua todella harvoin. Kaunis pakkaus houkutti. 


Meillä oli myötätuulta koko matkan, kun suuntasimme venekerhon saareen. Tuulta oli jotain 8 ja 11 metrin välillä, suoraan idästä päin. Aallokkoakin oli vähäsen. Aallokossa purjevene on itse asiassa aika miellyttävä paatti. Se ottaa mainingit vastaan pehmeästi, eikä kaadu, vaikka olisikin joskus kovasti kallellaan. Kaatumisen estää köli, joka on lyijyä (vai rautaa vai mitä ne nyt yleensä on, who knows) ja superpainava. Se toimii vastapainona, jos vene uhkaa mennä liiaksi vinoon. Oikein kovassa kelissä vene voi käydä niin kallellaan, että mastokin osuu merenpintaan, mutta siitäkin purjevene kyllä oikenee taas. Tätä sanotaan broachaamiseksi. Meille ei ole käynyt kertaakaan niin, tosin yritämme pysytellä poissa vesiltä sellaisilla säillä, että Båt voisi broachata. 

Yritän tässä kesän aikana vastailla muihinkin kysymyksiin, mitä purjehdusarvontapostauksen kommenttiboksiin tuli. Yhdessä sellaisessa kysyttiin, miten veneessä ollaan, kun se on vinossa. Usein kai sitä tavataan istua tuulen puolella eli sillä puolella, joka nousee korkeammalle. Sillä tavalla voi saada kallistustakin vähän pois. Tämä tuo myös lisää vauhtia, joten siksi purjehduskisoista otetuissa kuvissa näkee usein miehistöä istumassa näin. Laivakoira oppi jo toisena purjehduskesänään siirtymään suojan puolelle eli sille matalammalle puolelle. Syy on yksinkertainen - tuulen puolella istuessaan parka taisi muksahtaa penkiltä turhan monesti. Tuulen puoli on nimeltään luu ja suojan puoli lee. Älkää kysykö, miksi! Purjehdussanastosta kiinnostuneille löytyy hyviä vinkkejä täältä


Ja kyllä, Båtilla voisi ihan hyvin purjehtia Ruotsiin asti ja toivottavasti joskus teemmekin niin. Ennemminkin ongelmana on meillä aika. Maksimimäärä, jonka tulemme varmaan ikinä saamaan kesälomaa yhdessä, on kolme viikkoa ja se on melko lyhyt aika, kun purjehduksessa ei voi tehdä mitään kovin tiukkoja aikatauluja ja perilläolostakin olisi mukava nauttia rauhassa. Mutta ehkä vielä joskus! Joku sanoi meille, kun hankimme tämän veneen, että meidän taitomme tulevat loppumaan kauan ennen veneen ominaisuuksia ja se pitää kyllä paikkansa. Vaikka Båt onkin pieni, niin se on erinomaisen merikelpoinen vene. 


Pursiseurojen salaisesta elämästä en tiedä mitään. Me kuulumme toki pursiseuraan, mutta oma kosketuksemme siihen on lähinnä veneen katsastus ja jokakesäinen vahtivuoro. Meidän seurassamme kaikilla on velvollisuus kerran kesässä viettä yö venevahdissa satamassa. Ja tietysti retkikohde, johon seilaamme useimmiten, on venekerhon saari. Muuten emme ole mukana seuran toiminnassa. Mukavia ihmisiä olemme saaressa kyllä tavanneet, joten ei siihen mitään sen ihmeempää syytä ole kuin että ei vain ole tullut mentyä mukaan. 



Saaresta takaisin päin seuraavana päivänä matkatessamme päätimme, että Stora Herrössä pitää mennä käymään pian, se näytti tosi mukavalta satamalta. Niin upea kuin Suomenlinna onkin, niin ehkä kuitenkin itse viihdyn paremmin hieman pienemmässä väkijoukossa retkillä. Luonnonsatamat ja retkisatamat taitavat monesti olla niitä kivoimpia. 


Retkisatamasta puheen ollen: Iso Vasikkasaari, jota kehuin kovasti, on ollut nyt Hesarissakin esillä. Kannattaa lukea tämä juttu saaren historiasta. Siinä kerrotaan tuon temppelinkin tarina. 


Translation: Same, same, but different

Kommentit

  1. Kolmea lomaviikkoa voi venyttää säästölomilla ja NOPOjen tarkalla sijoittamisella, mutta hyvää tuuriakin vaaditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää tuuria tosiaankin tarvitaan noiden lisäksi. :D No, jospa vielä joskus... Lomien jemmaaminen ainakin on aloitettu.

      Poista
  2. Kiitos taas ihanasta postauksesta! Olen miettinyt, oletteko koskaan kärsineet merisairaudesta tai keinuttaako maihin päästyä jos olette olleet pitkiä aikoja veneessä?
    Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti itsellesi kun luet ja kommentoit. :) Kyllä mulle tulee paha olo, jos olen sisällä aallokossa. Toleranssi kyllä kasvaa, mutta en mä silti sinne vapaaehtoisesti mene, kun keikuttaa. Tai sitten pitää ainakin tuijotella taas jonkun aikaa horisonttia, että tokenee. Ja kesäloman jälkeen keikuttaa aina, molempia kai. Ja usein vuoden ekan purjehduksen jälkeen myös. :)

      Poista
  3. Ihana lyhty tuossa yhdessä kuvassa! Mistäköhän se on hommattu? Joskus niitä olen nähnyt kaupoissa, mutta en pitkään aikaan.
    Birre

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plantagenista tai jostain muusta vastaavasta joskus vuonna nakki. :)

      Poista
  4. No voihan.. Olin jo pari postausta sitten ajatellut hehkuttaa sulle KunfuGirliä (oma lemppari-Riesling tällä hetkellä Wagocoron sushien-toinen ihan ehdoton lemppari kanssa).

    Onko sulla muuten Ahvennmaa-vinkkejä (varsinkin ruokapaikkoja)? Ollaan menossa mm. lautalla Ahvenanmaalle. Ennestään ollaan käyty Maarianhaminassa ja Getassa ja nyt olisi tarkoitus tehdä pidempi reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvää! :)

      Me ollaan oltu aika vähän Ahvenanmaalla, joten eipä valitettavasti kauheasti ole.

      Poista
  5. Onko teidän veneessä lyijyköli? Epäilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en mä tiedä. :D Jotain metallia, painavaa, mitä lie. Mitä ne yleensä on? Sitä samaa varmaan kuin kaikki muutkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)