Lukeminen kannattaa aina



En tiedä, mistä mies löysi moisen kirjan. Eräänä päivänä meille vain oli ilmestynyt Vene kotina -kirja. Kirja on vuodelta 1986, mutta harva asia siinä on vanhentunut. Vene kotina kertoo nimensä mukaisesti veneessä asumisesta ja niistä hyödyllisistä pikkujutuista, jotka muuten oppisi vain kantapään kautta. Kuten siitä, että pyykkipoikia kannattaa olla mukana tosi paljon ja että vain muovihenkarit kelpaavat merellä. En olisi ilman tätä tiennyt, että on olemassa astioita, joiden pohjissa on liukuesteet ja että ruokapöydälle kannattaa tuulisena päivänä aterioidessa laittaa kostea puuvillaliina pitämään kaikkea paikallaan. Ainoa asia, josta olen huomannut kirjan olevan aika vanha, on kierrätyksen poissaolo. Lasipurkit heitetään roskikseen ja vessajätökset tyhjennetään mereen. Onneksi tässä asiassa on tapahtunut paljonkin edistystä.

Olen lukenut kirjaa iltaisin sängyssä ja nukahtanut ihaniin purjehdushaaveisiin. Sieluni silmin näen jo itsenikin syömässä juuri savustettua kampelaa jossain läntisen Uudenmaan edustalla. Ei siihen enää niin kauaa ole.

Kommentit

  1. Hyvä vinkki tuo kirja. Löysin sen huutonetistä ja hain kalliolaisesta divarista. Hyvä kun kirja ja vene on samaa vuosikertaa ;).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)