Villaa ja kuohuvaa

Kaksi (lyhyen) hetken aikaa poissa käytössä ollutta asiaa tekivät viikonlopun retkellä comebackin. Merino-kasmirkaulahuivi oli jo tarpeen, samoin kuin neopreeninen istuma-alusta. Ostimme tänä vuonna ennen veneen veteenlaskua melojien käyttämät alustat. Pyllyiksi nimeämämme eristeet ovat olleet erittäin hyvät ja tarpeelliset tänä vuonna. Lasikuitu nimittäin todella hohkaa kylmää.

Laivakoira joutui tyytymään lasikuitualustaan. Sille viilenneet ilmat taisivat sopia, sillä haukkukin viihtyi tällä kertaa kannella, eikä paennut lämpöä kesämökkiinsä. 

Retkelle mennessämme ei oikein tuullut. Nostimme kyllä purjeet, mutta edettyämme puoli tuntia sellaista solmun vauhtia totesimme, että parempi onni jonain toisena päivänä. Pääasia oli kuitenkin, että pääsimme yhteiselle retkelle pitkästä aikaa. Koneen puksuttava ääni alkoi nukuttaa ihan kamalasti, joten minä otin pienet tupluurit kannella. 

Menetin paikkani saman tien, kun nousin vastaamaan puhelimeen, joka soi. Laivakoira huomasi tilaisuutensa tulleen.

Allaolevat kuvat on räppäisty Instagramilla. Olen siihen ihan hulluna ja koukussa, niin kuin näköjään kaikkiin jollain lailla valokuviin liittyviin hullutuksiin. 

Laivakoira on edelleen kehittynyt veneilijänä enemmän kuin olisin saattanut uskoakaan. Vinkuminen ja piippaaminen lähtiessä ja rantautuessa on vähentynyt ja koira on usein koko matkan ihan lungisti mökissään. 

Pilvisenä alkanut päivä kirkastui pikkuhiljaa matkan aikana ja aurinko jaksoi lämmittääkin, vaikka oli jo ilta.

Skuuttia ei tarvittu. Kohtasimme matkalla monta venekuntaa, jotka jaksoivat sitkeästi yrittää genaakkereilla, vaikka vauhti olikin mitätön. Mietimme, että miten he jaksavat, ihan nollatuulella. Jossain vaiheessa huomasimme, ettei heillä ollutkaan perälippuja - kyseessä olivat siis kisat. Siinä taisi tulla pitkä ilta kisailijoille...

Kun pääsimme ankkurimaljavaiheeseen, aurinko porotti jo pilvettömältä taivaalta. Korkkasimme proseccon Suomen upeiden naispurjehtijoiden kunniaksi. Hyvä Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff! Purjehtivat leidit hallitsevat!

Lämmin kesäilta - sellainen harvinaisuus tänä vuonna, että katoimme illallispöydän kannelle.

Cobb-grilli pöhötti laiturilla ja Laivakoira yritti kaikki temput päästäkseen osalliseksi herkuista. Se muisti tassukikan ja seisoi grillin vieressä aiemmin viikolla satuttamansa tassu ilmassa.

Kannella saattoi istua ilman takkia auringonlaskuun saakka, sitten comebackin teki myös untuvatakki.

Istuimme ulkona pitkään. Ilta oli niin kaunis. Tulimme ainakin hetkeksi aikaa siihen tulokseen, että todennäköisesti jatkamme Båtilla vielä ensi kesän ja vaihdamme venettä vasta sitten. Båtissa on kuitenkin kaikki tarvittava, eikä mitään liikaa. Olemme todistetusti voineet asua siinä monta viikkoa, eikä ole tehnyt yhtään tiukkaa. Nyt myös tunnemme veneemme aika lailla läpikotaisin, se on mukava fiilis.

Nyt oli ensimmäinen oikeasti pimeä ilta veneellä ja mies viritti vielä myrskylyhdynkin tunnelmaa tuomaan.

Aamulla meillä oli kello soimassa, koska iltapäiväksi oli ehdittävä pre-Madonna-päivälliselle. Muut laiturissaolijat nukkuivat vielä, joten teimme hiljaisen lähdön. Kun ei tuule, sellainenkin onnistuu. Minä otin köydet irti keulasta ja mies veti meidät poijulle asti. Vasta kun poijuhaka oli irti, käynnistimme koneen ja liukenimme. Tuulta oli eilenkin vähänlaisesti. Jos meillä ei olisi ollut menoa, olisimme voineet lillumapurjehtia, mutta nyt meillä oli valitettavasti aikatavoitteita. Sanon valitettavasti siksi, että Madonnan keikan nähtyäni voin täysin sydämin todeta, että turhaan kiirehdimme. Eilinen olisi todellakin kannattanut viettää kokonaan merellä.