Kuinka purjehtijaksi tullaan 2.0




Älköön kukaan innostuko postauksen otsikosta, tällä reissulla taisi mennä uusiksi niin monta tulevaisuudenhaavetta, että jaa-a. Mutta aloitetaanpa alusta. Sitten tämän blogin alun sanoisin, että kyllä, minusta tuli purjehtija. Sellainen, joka ei pikkuasioista rutissut, jolla oli reipasta retkimieltä ja joka rakasti luonnonsatamia, Saaristomerta ja joka rentoutui merellä paremmin kuin missään. Irtosi arjen murheista. Siihen jäätiin syksyllä 2016, kun Feni myytiin, meillä oli ajatuksissa vaihtaa seuraavana vuonna vähän isompaan purkkariin. Sellaiseen perheveneeseen, jossa olisi seisomakorkeus ja ehkä 32 jalkaa. 

Virhe 1: Olettaa, että voisi vain jatkaa siitä, mihin jäätiin, kaiken sen jälkeen, mitä viime vuosina on tapahtunut. 

Ennen kuin menen varsinaiseen matkakertomukseen totean, että ensimmäisen yön yli -veneretken lapsen kanssa aikana harjoitettiin varsin syvää soul searchingia siitä, keitä me nykyään olemme, mikä meitä kuormittaa, mikä rentouttaa ja siitä, ettemme ole enää niitä samoja nuoria, seikkailunhaluisia ja huolettomia tyyppejä. Vaikka ehkä haluaisimmekin, mutta emme ole. Lapsen syntyminen pikkukeskosena, työmurheet ja mieheni kohta puolitoista vuotta kestänyt lomautus ovat ajaneet meidät sellaiseen pisteeseen, että lomalla mikään ähellys ei enää kiinnosta vaan päin vastoin stressaa tosi paljon. Se, mikä joskus tuntui jännittävältä seikkailulta, tuntui nyt vaan tosi raskaalta. 

That said, meillä oli paljon tosi hyviä hetkiä ja molempien unelma siitä, että saisi kokea tiettyjä juttuja lapsen kanssa, toteutui. Tämä ei siis ole synkkä postaussarja, kunhan nyt halusin kirjoittaa tuollaisen disclaimerin torjumaan "no nyt vain omaa venettä ostamaan" -kommentit. :D



Luin tätä blogia ja sen vanhoja postauksia paljon reissuamme suunnitellessa ja pyyhin välillä hikeä otsalta. OMG, miten meille olikin sattunut ja tapahtunut. Ja se kuului asiaan, sellaistahan veneily on. Sattumuksia vailla ei siis ollut tämäkään retki. Sillä kun meidän piti sunnuntaina ottaa vastaan Taalintehtaalla täydellinen vuokravene, sellainen, joka olisi tilava, jossa voisi kokata monipuolisesti ja jossa olisi jopa oma sauna, saimme lauantai-iltana viestin, että vene oli hajonnut. No, niinpä aloimme keskellä kiivainta sesonkia etsiä tilalle jotain korvaavaa. Saimme maanantaille veneen ja hyvä niin, pääsisimme kuitenkin vesille. Emme ihan sellaista kuin suunnitelmissa oli, mutta saimme kuitenkin. 

Tämä korvaava vene oli erittäin siistissä kunnossa oleva kiva vene Raisiossa, olisimme lähellä ihania satamia. Mutta oli se kyllä meille vähän pieni. Ja sivut olivat sellaiset, että lasta ei voinut missään nimessä laittaa kulkemaan laitoja pitkin vaan lapsen piti mennä aina keulaluukun kautta. Keittiötä ei voinut käyttää kulussa ja vessaa ei samaan aikaan kun lapsen sänky oli laitettu auki. Vene olisi ollut ihan täydellinen kahden aikuisen yhden yön reissuun. Me pakkauduimme lapsiperheenä 4 yön reissuun. No, ähellystähän siitä seurasi ja vanhat Noora ja Hubby olisivat olleet, että no problem. Opimme kuitenkin juuri tästä, ettemme enää olleet ne samat tyypit. Ekan vuorokauden olimme suoraan sanottuna aika hajalla. Kumpikaan ei juuri nukkunut. Lapsi pelkäsi hysteerisesti retkisataman puuceetä. 


Birsskär oli kuitenkin suojaisa ja kaunis. Seuraavana päivänä lainasimme soutuveneen ja soudimme Stenskärin puolelle. Satama oli ihan kuin ennenkin. Lapsi löysi leikkikaverin satamasta. Paijasi kissaa ja ihasteli maisemia. Hän selvästi nautti. Ja hänen kauttaan aloimme itsekin löytää taas iloa touhusta. 




Hyväksyimme myös sen, että tämä ei ole vene, jolla ollaan lekassa jossain kauniissa paikassa, jos saariston suosikkisatama on täynnä. Tämä oli vene, jolla oli mukava tehdä matkaa kastumatta vastatuulessa, nukuttaa lapsi päiväunille keulapiikkiin ja ajaa täyden palvelun satamaan. Syödä ajon aikana pullaa ja juoda limua ja unohtaa merikokkailut, saati kahvit. 

Lapsen toiveet venereissulle oli täytetty jo ekana iltana, hän odotti eniten sipsien syömistä veneellä. Meidän toiveemme relaamisesta ja iloisesta perheajasta toteutui sitten tokana päivänä, kun puksuttelimme suosiolla Nauvoon ja saimme vieläpä sivukiinnityspaikan. Hurraa, ei keulaluukkushowta! Hurraa, ravintoloita! Hurraa, juoksevaa vettä ja leikkipuisto! Nauvosta lisää seuraavassa postauksessa, tähän alle laitan ennen ja nyt -kuvat, joille olen repeillyt nyt, kun takana on jo hyvin nukuttuja öitä. 

Kattauksemme satamaan saavuttuamme ennen: 





Kattauksemme satamaan saavuttuamme nyt: 


Veneen vuokrasimme tuttuun tapaan Skipperistä, joka tällä kertaa kyllä petti palvelullaan pahasti. Missä tahansa matkatoimistossa varauksen peruttua olisi voinut käyttää sisällä olevat rahat uuteen vuokraan, mutta Skipperissäpä ei. Meidän piti siis maksaa uuden veneen vuokra kokonaan ja jäädä odottelemaan, että Skipperi palauttaisi rahat ensimmäisestä. Näin ollen meillä oli 1400€ lomabudjetista Skipperin vankina, eikä palautus todellakaan kestänyt luvattua 2-4 päivää vaan puolitoista viikkoa. Tästä meille jäi todella huono maku suuhun. Varsinkin, kun veneen omistajahan ei saa rahoja ennen kuin vuokraus on päättynyt vaan rahat ovat nimenomaan Skipperillä. Tämä oli tosi plaah. 

Muutenkin totesimme, että vuokraaminen ei ole kovin huoletonta, vaikka siltä voisi aluksi tuntua. Omassa veneessä on toki se X määrä kustannuksia ja hommia, mutta omalla veneellä sen jotenkin hyväksyy, että välillä tulee tössittyä jotain. Toisen veneellä ajatus siitä, että veneelle kävisi jotain, on tosi stressaava. Samaten olimme nyt ekaa kertaa Saaristomerellä high seasonin aikana ja totesimme, että mikä ihmeen lomafiilis tulee siitä, että joutuu heti aamusta lähtemään kiireellä kohti suosikkisatamia, jos mielii mahtua. 

Mitä tulee sitten niihin revisioituihin tulevaisuudenhaaveisiin? Niitä on kaksi. Toinen on yhdistelmä: "hyvin varusteltu pieni mökki saaristossa, johon pääsee autolla perille + pieni moottorivene, jolla tehdä päiväretkiä niihin Helsingholmeihin ja Farmors Cafeihin". Toinen on niin iso ja asuttava purjevene, että aina voi jäädä surutta lähelle ankkuriin ja katsoa, josko aamulla mahtuisi siihen suosikkisatamaan. Molemmat vaativat niin paljon budjettia, että ne eivät todellakaan ole mitään lähivuosien haaveita. Rakkaus merellä oloon on siis edelleen iso, mutta siinä olemme muuttuneet, että emme enää halua merelle "hinnalla millä hyvänsä" vaan sitten joskus taas. Tai no, kuka nyt elämästä tietää ja löysin jo itseni surffaamasta ties mitä venesaitteja ja mies vietti varmaan kaksi tuntia Hallberg-Rassyn sivuilla ja leikittelimme jo veneen nimelläkin. Mutta eivätköhän nämä puolitoista vuotta perheen toisen aikuisen lomautusta ja sen taloudelliset seuraukset pidä jalat tiukasti maassa vielä aika pitkään. 

Kommentit

  1. Jumankekka, ja tän päivän Hesarissa on täysin kritiikitön Skipperin mainos, Juka Hiiron kirjoitamana. (Mikä hitsi tuo Visuokin muka on, värillinen mainosalusta muka talousuutisiksi naamioituna?? Olen yhä useammin nykyään pettynyt aiemmin rakastamani HS:n journalismin tasoon🙄)
    Laitoitteko kipakkaa palautetta, plus ette kai heiltä enää vuokraa?🤔

    VastaaPoista
  2. Tosi harmi, että saitte huonon vuokrauskokemuksen ja muutenkin reissu ei ehkä ollut ihan sitä mitä odotitte. Olen täysin samaa mieltä high seasonin ja Saaristomeren yhdistelmästä, koimme sen itsekin varsinkin tänä vuonna todellakin suorittamiseksi. :( Mutta sitten taas hyvä, että näitte/koitte sen tosiasian, ettette ole siellä mihin 2016 jäitte. Miten voisittekaan olla?

    Lähestyin sinua viime kesänä sähköpostitse purjeveneen vuokrauksen tiimoilta ja se on edelleen voimassa, mikäli siihen joskus päädytte. :)

    Mutta kuten sanoit, elämästä ei koskaan tiedä ja ainahan voi unelmoida!
    Kivaa loppukesää :D
    Sanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)