It seemed like a good idea at the time


Ennen kuin ollaan tässä pisteessä...




...saati sitten tässä...




...tai tässä, on edessä vielä aika paljon. Syksyllä tuntui hyvältä ajatukselta jättää vene talvehtimaan Naantaliin - meillä ei olisi kiirettä takaisin kesälomalta vaan voisimme purjehtia sen, minkä haluaisimme ja kausi päättyisi sitten Saaristomerelle. Nyt taas näkökulma on se, että voi hitsi, miten kaukana Båt nyt on. Meiltä ajaa Naantaliin reilut kaksi tuntia per suunta, joten pelkästään huoltomatkoihin tulee kulumaan neljä tuntia päivässä. Lisäksi näyttää siltä, että yhteisiä vapaitamme ovat tässä kuussa lähinnä sunnuntait ja pääsiäismaanantai, jolloin kaikki venetarvikeliikkeet ovat tietysti kiinni. Kokemus kolmelta aikaisemmalta keväältä on osoittanut sen, että aina tulee jotain yllättävää, jolloin homma on toiminut niin, että minä olen lähtenyt hakemaan varaosia tai tarvittavia työkaluja ja mies on sillä aikaa jatkanut jonkun muun huoltotoimenpiteen parissa. Nyt pitäisi tietää etukäteen, mitä mahdollisesti tarvitaan. Jonkinmoinen lista on toki olemassa syyshuollon jäljiltä, mutta se ei tietenkään kata niitä tulevia ylläreitä. 



Tänä vuonna ei ole mitään lakattavaa, mutta jos olisi, sen homman aika olisi nyt. Ulkona on päivisin riittävän lämmintä, jotta kerrokset kuivuvat. Aikaisempina vuosina mies on hionut ja lakannut hienoiksi muun muassa pinnan ja kovaonnisen lipputangon, jonka satamanaapuri napsautti valitettavasti kerran poikki Suomenlinnassa. 



Veneen varustuksen pitäisi olla kunnossa, mutta kaikki turvallisuuteen liittyvät kamat pitää tietysti käydä huolellisesti läpi. Olen tehnyt jo pari vuotta sitten tuollaisen pohjakartan niiden sijoittelusta. Ne varusteet, jotka tarvitaan mahdollisesti käyttöön hyvinkin nopeasti, on sijoiteltu niin, että ne saa käsiinsä saman tien. Sammuttimet pitäisi viedä tarkistettaviksi, se pitää tehdä joka vuosi. Itse olen sattuneesta syystä harjoitellut erilaisia sammutustehtäviä elämässäni aika paljonkin. Suosittelen kaikille veneilijöille, että harjoittelisitte edes silloin tällöin näitä taitoja. Varsinaisen sammuttamisen lisäksi pitää harjoitella sammuttimien irroittamista kiinnikkeistään ja painaa lihasmuistiin niiden sijainnit. Harjoitteluun liittyy sen itse asian oppimisen lisäksi psykologinen puoli. Kun on miettinyt ja harjoitellut etukäteen mielessään erilaisia skenaarioita, on todennäköisesti oikean tilanteen sattuessa paljon paremmin toimintakykyinen, eikä esimerkiksi lamaannu tai panikoidu. 



Paukkuliivit pitäisi myös viedä tarkistettaviksi. Periaatteessa tämän voi tehdä itsekin, mutta luotan mielelläni asiantuntijoihin tällaisissa asioissa. Postaus paukkuliivien huollosta ihan blogin alkuajoilta löytyy täältä

Aloitamme huoltohommat todennäköisesti ensi viikonloppuna. Jos nyt sattumalta joku venetarvikkeita myyvä liike Turun ja Naantalin suunnalla sattuisi olemaan auki sunnuntaisin, niin olisin todella kiitollinen vinkistä. Jokakeväinen uhoamisen aiheeni, pehmustetyynyjen uudelleenverhoilu on auttamatta myöhässä tälle(kin) vuodelle, mutta jospa joku pesula hoitaisi niiden pesun pikavauhtia? Myös tästä aiheesta saa mielellään vinkata. Mitäs vielä? Varmaan miljoona juttua, jotka eivät juuri nyt tule mieleen. Milläs mallilla teidän keväthuoltonne ovat?

Nyt tiedossa pieni radiohiljaisuus, toivottavasti palaan pian remppajuttujen kera. Kivaa viikkoa kaikille!

Translation: The boating season is getting closer. Unfortunately we haven't even started with the maintenance yet. 

Kommentit

  1. Heippa, tervetuloa ihanaan Naantaliin, mökkipaikkakunnallemme! Lähin venetarvikkeita sunnuntaisin myyvä liike taitaa olla Raision Biltema (su 12-18). En kylläkään tiedä kuinka laaja valikoima siellä on, kannattaa katsoa netistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Teija! Täytyy laittaa tuo Biltema muistiin. :)

      Poista
  2. Hei! Mistä kuvassa olevat makkaratyynyt ovat? Ovat niin ihanan näköisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat Amanda B:n olen muistaakseni ostanut ne heidän omasta liikkeestään Kuopiosta pari vuotta sitten. Mutta Amanda B:tä taitaa myydä myös Kodin Ykkönen. :)

      Poista
  3. Meredin, Raision ranta ja Kea-Marin.. Mut eivät ole su auki.

    VastaaPoista
  4. Ah kunpa olisikin näin pientä huoltoa, meillä on nuorisopurjehdusseuran kanssa astetta suurempi operaatio tänä keväänä :'D Saa nähdä saadaanko vene vesille kesäksi... Alkoi kyllä himottamaan jo vesille vaikka edellisestä reissusta onkin vasta 3kk...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi keväthuollot tuntuvat monella olevan aika massiivisia. Tässä kohtaa mä olen aina iloinen, että meillä on niin pieni ja simppeli vene! :D

      Poista
  5. Hakaniemessä oli pari vuotta sitten liike jossa sai itse vaihtaa pehmustetyynyjen päällysteitä. Niillä oli kaikki laitteet ja muistaakseni myös kankaita...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä vinkki, kiitos! Tästä mä otankin selvää. :)

      Poista
  6. Kokemuksesta voin sanoa, että Turun seudulla ei ole ollut ainakaan aiempina keväinä sunnuntaisin auki kuin BIltema. Käsittääkseni keskustassa sijaitseva Meredin ei ole auki sunnuntaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, pitää siis tarkistaa ennen kuin lähtee turhaan kolkuttelemaan ovia. :)

      Poista
  7. Kokeile Espoon mattopesulaa Suomenojalla. Pesevät toki muutakin kuin mattoja!
    Käsittääksen asustelet täällä Espoon länsisuunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei asuta Espoossa, mutta autolla toki pääsee. :) Kiitti vinkistä! :)

      Poista
  8. Motonetissä on nykyään melko kattava määrä venetarvikkeita ja myös se on Bilteman tapaan avoinna sunnuntaisin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)