Jalat mustelmilla ja mieli muikeana

Kun saavuimme äitienpäivän iltana telakalle, meidät vastaanotti mitä kaunein kesäilta. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ilma oli suorastaan lämmin. Olimme kaavailleet, että siirtyisimme illalla pienen matkan lännemmäksi, jotta saisimme matkan hyvin alkuun. Ihan vain nopeasti laittaisimme purjeet paikalleen ja trimmaisimme rikin. 

No, kun purjeet olivat viimein asianmukaisesti paikallaan ja mistään trimmaamisista ei ollut vielä kuultukaan, aurinko oli jo mennyt mailleen ja kello lähenteli yhtätoista. Olimme kumpikin väsyneitä nukkumattomista öistä ja kohellus alkoi olla sen mukaista. Niinpä teimme päätöksen olla lähtemättä yhtään mihinkään. Se oli varmasti turvallisin mahdollinen ratkaisu, todennäköisesti olisimme löytäneet itsemme joko kiviltä tai perheriidan syövereistä. 

Kajuuttakin näytti niin kutsuvalta eväskoreineen, että ryömimme asennusdrinkkien jälkeen sinne ja kaaduimme sänkyyn. Eikä sillä oikeastaan ollut väliä, ettemme olleet liikkuneet vielä metriäkään. Saimme olla veneessä yötä kauniissa maisemissa. 

Aamulla koko porukka oli kuin uusia ihmisiä ja koiria. Kahviteltiin. Vantit säädettiin millilleen oikein.

Nautittiin kauniista aamusta ja varmistettiin vielä, että kaikki tarpeellinen on mukana. (Keulapurjetta nimittäin käännyttiin edellisenä iltana hakemaan.)

T-paidalla ei sentään arvannut lähteä vielä merelle, joten se pakattiin takaisin vaatekassiin, joka on muuten tehty Båtin vanhasta isopurjeesta. Untuvatakin sen sijaan saattoi jättää aluksi naulaan ja toppahousut kaappiin - sää oli siis selvästi lämpimämpi kuin vuodentakaisella siirtoreissulla. 

Meillä oli hieno uusi köysi kikkataljassa.

Meillä oli herkullisia, valmiiksi tehtyjä eväitä.

Tuulta meillä ei sitten ollutkaan. Koko matkalla. Teimme kymmentuntisen legin maanantaina ja kerran jo melkein nostimme purjeet vain todetaksemme, että päivän ainoa hönkäys kesti noin minuutin. Mutta sellaista se on. Puksuttelimme sitten koneella ulkoväylää ja nautiskelimme merellä olosta. Ensimmäiseen etappiimme, Kotiluodon saarelle, saavuimme kymmenen aikoihin. Saari on Helsingin Navigaatioseuran ja Itä-Helsingin Pursiseuran yhteinen, mies kuuluu ensinmainittuun. Olimme ainoat paikalla, satama oli tyven ja rauhaisa. Takana oli hyvin onnistunut matkapäivä. Nukutti makeasti. 

Aamulla minä ja mies tutustuimme saareen ja Laivakoira keskittyi pelkäilyyn. Santiksen surullisenkuuluisat ammunnat nimittäin kuuluvat myös Kotiluotoon, joka on aivan edellisen kotisatamamme Sarvaston vieressä. 

Tänään sitten jo oli tuultakin, joten nostimme purjeet melkein heti köysien irroituksen jälkeen. Jipiiiii!

Pienen sivutuulipätkän jälkeen käännyimme tiukalle luoville kohti Lauttasaarta ja koko ylipitkä talvi oli kuin muisto vain. Oliko tässä edes joku talvi välissä? Niin luontevalta paikka pinnassa tuntui. Aurinko paistoi, tuuli puhalsi kasvoille, kaikki tuntui täydelliseltä. Pääsimme Jollaksesta kahdella halssilla Lauttasaareen, tulimme taas ulkoväylää. 

Kaiken kaikkiaan siirtopurjehdus onnistui yli odotusten. Vammat olivat lieviä - minä räpsäytin itseäni seisingillä kasvoille ja jalat ovat tietysti täynnä mustelmia, kuten asiaan kuuluu. Onneksi meillä ei ole levankia... Tästä alkaa kolmas purjehduskesämme, parempaa fiilistä ei taida maailmassa ollakaan. Kaikki kesän huippuhetket ovat edessä päin ja kun vene on vedessä, maailmassa on kaikki hyvin. 

Ja niin, päivän asun kuvaaminen kuuluu tietysti asiaan. Nämä kuvat antanevat realistisemman käsityksen purjehduspukeutumisesta Suomessa kuin edellinen aiheesta tekemäni postaus. 

Translation: We have been sailing! Cold but fun. Happy me.