COOL, CALM AND COLLECTED

Jotkut projektit vain ottavat aikansa, kuten uusien aurinkolasien hankinta. Arvoin uusia (parempia) aurinkolaseja huhtikuusta lähtien, mutta vasta tänään sain itseni näöntarkastukseen. Vanhat lasit ovat silmälasien oston yhteydessä saadut kaupanpäälliset liikkeen omaa mallia ja sanalla sanoen melko kehnot. Ray-Banin Jackie O:t ovat onneksi jo viikon, parin päästä valmiit noudettavaksi ja ehtivät näin ollen mukaan kesäreissuille. Merellä polarisoidut linssit tulevat tarpeeseen ja nyt tyylistäkään ei ole puutetta. If it's good enough for Jackie, it's good enough for me.

Otsikko viittaa myös miehistöyhteistyöhön, josta lupasin kirjoittaa oman postauksensa. Eräs lukija kysyi, miten koen kaksistaan toimimisen veneessä, ja että onko se hankalaa. Pohdin vastausta aikani ja tulin siihen tulokseen, että meillä on oikeastaan mennyt todella hyvin ja helposti. Hyvin ja helposti -osuuden olisin voinut heittää sekunnissa, mutta syitä jouduin hieman miettimään.

Pohjimmainen syy menestykselle on varmasti se, että meillä on aina yhteinen tavoite eli turvallinen, mukava ja iloa tuottava purjehdusretki. Valitsemme mieluummin liian pienet purjeet keliin nähden kuin liian suuret - pienet on helppo vaihtaa isompiin, mutta liian isoja on ikävämpää vaihtaa pokallaan olevassa veneessä. Virheet ovat sallittuja ja niistä pyritään oppimaan. Se, että toinen on kippari ja/tai kokeneempi veneilijä, ei tee hänestä itsevaltiasta vaan rakentava kommentointi on sallittua ja suotavaa. Esimerkki: "Miksi toi isopurje ei nouse kunnolla?" " Muistitkohan löysätä reiviköysiä?" "No kappas, en ollut muistanut" sen sijaan, että "siis mitä, tietenkin muistin, eiku hupsoho". Kommentoinnit tarjotaan ja otetaan vastaan hyvän tahdon eleinä ja yhteisen tavoitteen edistämisenä, eikä kritisointina tai silmille hyppimisenä. Tehdäkseen hyviä päätöksiä kippari tarvitsee tietenkin kaiken saatavilla olevan tiedon. Tämä saattaa kuulostaa hassulta tai pompöösiltä, mutta näin me vain toimimme. Me emme koskaan oleta, että toinen on nähnyt saman kuin itsekin. "Näithän tuon veneen tuolla paaralla?" "Tuo on itäviitta, eikö olekin?" "Mitenkäs ne kivet nyt olivatkaan täällä?" Rantautumiset suunnitellaan yhdessä ja kerrataan, että molemmat ovat ymmärtäneet suunnitelman samalla tavalla. Purjeita nostettaessa, köysiä irroitettaessa ja muita manöövereitä suoritettaessa kysytään aina ensin, onko toinen valmis. Pinnassa olijaa vaihdettaessa varmistetaan, "sulla on". "Valmiina vendaan/jiippiin" ja "valmis" ovat itsestäänselvyyksiä. Perusajatus siis lienee, että pyrimme kaikin keinoin eroon "mutku mä luulin" -tilanteista. Kumpikin uskoo vahvasti siihen, että "assumption is the mother of all fuck ups". Kummallakin meillä on vahva tahto tehdä yhteistyötä veneessä (ja muutenkin elämässä), eikä kilpailla keskenämme. Rutiinit tulevat mielestäni tosi nopeasti, kun perusasiat on opeteltu, joten onnistunut kaksin purjehtiminen vaatii ne muutamat kerrat veneilyä kahdestaan, jotta kumpikin hahmottaa, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Isopurjeen laskemisessa käytämme välillä autopilottia apuna, jotta kumpikin voi osallistua laskostamiseen.

Meidän purjehdusharrastustamme määrittää myös aika lailla se, ettemme ole mitään hampaat irvessä -tyyppejä vaan nautiskelijoita, joiden elämässä pitää olla riittävä määrä dolce vitaa. Joskus jotain menee tietenkin väistämättä pieleen, mutta sellaista se elämä on. Sitten otetaan vaikka ylimääräinen annos jälkkäriä, isompi lasi viiniä tai sisäfilettä arkena, jotta saadaan pidettyä tasapaino. :)

Kuva John Lewis