Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksa enää kryssiä

Tuulet olivat ihan päinvastoin kuin olimme katsoneet, mutta mitäs sitten. Keskiviikkoaamuna aurinko nimittäin paistaa mollotti pilvettömältä taivaalta jo heti kuudelta aamulla, kun heräsimme. Joimme nopeat kahvit, keräsimme edellisenä iltana valmiiksi laitetut laukut ja astuimme linnunlauluntäyteiseen aamuun. Veimme ensin minun autoni Sarvastoon odottelemaan ja suuntasimme sitten Loviisaan telakalle. Mies vaihtoi uuden kaiun ja lokin näytön vanhan, hajonneen tilalle. Pari muuta pientä viimeistelevää juttua tehtiin, juotiin kahvit ja sitten olikin h-hetki!

Voisin vaikka vannoa, että Båtkin näytti hymyilevän, kun se lipui hitaasti ulos hallista. 

Vesillelasku sujui kaikin puolin mallikkaasti, mutta ihmekös tuo, kun ammattilaiset olivat asialla. Kun ammattilaiset olivat hoitaneet osuutensa, kävimme rikaamishommien kimppuun. Mies trimmasi rikin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja sitten laitoimme purjeet paikalleen. Välillä söimme eväitä auringossa ja Laivakoira köllötteli laiturilla. Lopulta kuuden aikoihin illalla meillä oli purjehdusvalmis vene. Lähdimme oitis matkaan, koska taivalta oli taitettavana runsaanlaisesti. Määränpäänämme oli Sipoon vesillä sijaitseva työpaikan venekerhon saari.

Tuuli oli heikkoa ja välillä olematonta ja suoraan nenän suunnasta. Olimme tässä vaiheessa tehneet jo kaksitoistatuntisen päivän, joten päätimme suosiolla ajaa koneella. Minä olin heti pinnassa, pinnahaasteen lupaus mielessä kolkuttaen. Talven jäljiltä tarvitsin vähän vetoapua vesiliikenteen sääntöihin ja merkkeihin, joten pidin koko ajan esillä muistilappujani. Välillä vertasin merikortin merkkejä ja muistilappuja ja kyllä - pysyin koko ajan kartalla.

Laivakoira parkkeerasi vakiopaikalleen, merikortin päälle. Siinä varmasti tassut pitävät parhaiten. Pieni matkaaja ei tuntunut ollenkaan ymmärtävän, miksi hänet aina hätisteltiin pois kortin päältä.

Ensimmäinen legi kesti kuutisen tuntia ja aurinkokin ehti laskea matkan aikana. Yö oli poikkeuksellisen kylmä, lämpötila laski lähelle nollaa ja meri oikein hohkasi kylmää. Vaatetus oli siis aikamoinen. Uudet neopreenisaappaat, -hanskat ja -sukat pääsivät heti käyttöön. Varpaat pysyivät kohtuullisen lämpiminä, samoin sormet. Minulla oli jalassa toppahousut, niiden alla pitkät kalsarit ja yläosassa tekninen aluspaita, paksu fleece, Uniqlon ohut untuvatakki ja siinä vielä softshell-takki päällä. Kaikesta tästä huolimatta olin kuin jääkalikka, kun lopulta pääsimme perille. Kun köydet olivat kiinni, kello lähenteli yhtä yöllä. Jostain syystä samppanja ei enää siinä kohtaa houkutellut, saati sitten grillin virittely. Lämmitin itselleni valmista ruokaa silmät ristissä ja kaaduin sänkyyn Laivakoira kainalossani. Mies kävi urheasti vielä saunassa ja sitten nukuimmekin pitkään ja makeasti. Miten ihanaa lämpöisessä Båtissa olikaan nukkua!

Aamu valkeni tuulisena ja aurinkoisena. Katoin aamiaisen kannelle. Nautimme kesän ensimmäiset meriaamukahvit ja imimme itseemme energiaa kesän yhdestä parhaista hetkistä.

Aurinkoisessa säässä oli hyvä tehdä vielä vähän huoltotoimenpiteitä. Mies vaihtoi uudet tarrat mastoon ja vahasi kanttakin vähän. Minä makasin sitloodassa silmät puoliksi kiinni ja laiskasti lounasta miettien.

Teimme pienen kävelyn toiselle puolelle saarta, saunaa siistimään ja lukitsemaan. Toisella puolella oli vähän lämpimämpi,, joten päätimme siirtyä veneinemme sinne lounastamaan.

Puimme taas liivit päällemme. Laivakoiran liiveissä on tuollainen pieni tasku selän päällä, jolle olen hihitellyt monet kerrat. Mitähän sinne on tarkoitus laittaa? Jätskirahaa?

Uudessa rantautumisessa harjoittelin heittoliinan käyttöä. Oikealla kädellä heittäminen sujui hienosti, vasen tarvitsee vielä treenausta. 

Kalliot olivat lämpöiset ja tuuli lempeä. Taisin torkahtaa hetkeksi. Taas. :D

Lounaaksi päätettiin laittaa edelliselle illalle aiotut grillivihannekset, pihvit ja lohet. Katoin pöydän maihin. Tässä ruokapöydässä maisemat ovat kyllä vertaansa vailla. Muutenkin työpaikan venekerhon saari on yksi suosikkipaikoistani koko maailmassa.

 Surf n´turf vähän modifioituna maistui ihanalle. Juuri sellaiselle kuin kesänavausaterian kuuluukin.

Astioiden esipesijä ilmoittautuu palvelukseen! (Kesä se on koirallakin.)

Ruuan jälkeen mies jatkoi vielä hetken rikin trimmausta ja sitten oli aika lähteä kohti uutta kotisatamaa. Nyt purjeiden nostaminen oikein poltteli. Minä olin taas kipeän käteni kanssa pinnassa ja mies hoiti purjeiden noston ja skuuttailun. Tuuli oli taas vastainen, mutta leppeä. Kryssilläkään ei tullut liian kylmä. Mutta kyllä se meri taas viilensi, saaressa olin ollut sortseissa ja hihattomassa, merellä päällä oli sama kerros kuin edellisenäkin päivänä. Vendat menivät aika kivasti, vaikka itse sanonkin. Olin ehtinyt pelätä unohtaneeni kaiken talven aikana ja olin miettinyt etukäteen, että mitenköhän se purjehdus mahtaa oikein mennä. Oli ilo huomata, että jostain se kaikki viime vuonna opittu vain putkahti päähän. Myös jotain hidasta kypsymistä oli tapahtunut, koska tunnuin hahmottavan tuulen ja sen suunnan vähän paremmin. Osasin katsoa itselleni hyvät kiintopisteet vendoja varten. Kaikkein eniten oli kuitenkin kehittynyt Laivakoira. Se jaksoi juosta kannelle tasan kerran ensimmäisen vendan aikana, minkä jälkeen se tuntui toteavan, että ai niin, tää oli tätä, eikä alusta tarvitsekaan jättää, vaikka purjeet vähän rapisevatkin. Se nukkui suurimman osan ajasta salongin pöydän alla ja tuli kannelle vasta, kun pääsimme sivutuulelle ja sylipaikka oli tarjolla. 

Kello oli taas paljon, kun pääsimme Båtin uuteen kotisatamaan, Sarvastoon. Oli aivan pläkätyyntä ja sataman valot loistivat kutsuvina. Mastot hohtivat yössä ja kaikki oli niin kaunista, että teki melkein mieli vain jäädä tuijottamaan. 

Täältä tulemme aloittamaan monta kivaa retkeä tänä vuonna. Vene vedessä, maailmassa kaikki järjestyksessä. Samppanja tuli avaamattomana takaisin, mutta onneksi tiistaina on uusi syy avata se. Silloin nimittäin lähdemme kesälomapurjehdukselle.