Pinnahaasteen raportti

Juhannus meni ja sen myötä sulkeutui myös pinnahaasteen aikaikkuna. En päässyt ihan tavoitteeseeni, ajoin juhannuksena veneen laituriin vasta viidettä kertaa. Mies varmaan katui sanojaan, kun lähestyimme jonkinlaisella tuulella siinä ja hän päästi suustaan, että ajaisin niin kovaa kuin uskaltaisin. Hänellä oli tarkoituksenaan varmaan se, että tuuli ei lähtisi painamaan venettä vaan ohjailuvauhti säilyisi loppuun saakka. Minätyttö se luukutin loppuun asti. Laiturin onneksi pelasti siellä vastaanottamassa ollut ystävämme. Nyt jo naurattaa, kun mies huusi metrejä keulassa. "Viisi, neljä, kolme, kaksi, hiljennä, hiljennä, HILJENNÄ!" Edellisellä kerralla olin ottanut vauhdin pois hieman liian aikaisin ja olin ajatellut, etten tee nyt samaa virhettä. Keskimäärin suoritukset ovat siis olleet hyviä. :D

Ensimmäinen rantautuminen tapahtui Seilissä. Olin tarkka siitä, että ekan kerran pitäisi olla tuuleton ja laiturin tyhjä. Seilissä nämä toteutuivat ensimmäisen kerran ja sydän pamppaillen pysyin pinnassa kun lähestyminen alkoi. Olin vannottanut miehen komentamaan heti, kun pitäisi laittaa kone tyhjäkäynnille ja heti, kun pitäisi alkaa jarruttaa. Mies tiputti ankkurin ja meni sitten keulaan. Jarruttaminen onnistui hyvin ja vene pysähtyi juuri ennen laituria ja mies pääsi vaivatta astumaan sille ja kiinnittämään köydet. Minulla oli leveä hymy naamallani koko illan. Mikä fiilis!

Seuraava kerta olikin sitten Aspössä. Siellä puhalsi hienoinen sivutuuli ja laiturissa oli muitakin veneitä, mutta sain jonkun ihmeellisen rohkeuskohtauksen. Ajattelin, että joku tulee kuitenkin ottamaan köydet, niin hän varmasti myös estää sen, etten aja laituria pahki. Rohkeutta edesauttoi myös se, että tuuli painaisi meitä pois päin muista veneistä. Pyysin miestä taas ihan varmasti sanomaan, koska pitää pysäyttää. Ja niin se Båt taas pysähtyi. Tyylipuhtaasti. Huh. 

Kolmannen kerran minun piti ajaa laituriin Kasnäsissä, keli olisi ollut ihan optimaalinen. Laivakoira kuitenkin sekoitti pasmani tipahtamalla veteen lopussa ja tyrkkäsin pinnan miehelle. Otin vahingon takaisin seuraavana päivänä, kun siirsimme veneen septityhjennykseen. Siitä tuli hermoja raastava sivukiinnittyminen suoraan edestä päin pöhisevällä tuulella, mutta kaikki meni hyvin. Sydän tosin taas tykytti pitkän aikaa. 

Kaiken kaikkiaan rantautumiset menivät kivasti. Aion jatkaa haastetta ja pyrkiä siihen, että se kymmenen kertaa tulisi edes kesän aikana täyteen. Nyt jo olen saanut huimasti itsevarmuutta rantautumiseen ja pahimmat pelot on voitettu. Tavoitteenani pidän sitä, että periaatteessa kumpi vain voi koska vain ajaa veneen rantaan. Ei minun ole pakko joka kerta rantautua, mutta haluan, ettei se ole siitä kiinni, etten osaisi. 

Miten teillä muilla meni?