Saaristolaivurit

Maanantaina oli vihdoin vuoden paras päivä, nimittäin ensimmäisen yöretkemme lähtöpäivä. Eväät oli pakattu koriin ja osa tavaroista unohdettu autuaasti kotiin (kaikki keittiöpyyhkeet, hulluna hamstraamani Lexingtonin tyynyt, torkkupeitot ja monta muutakin juttua) ja koira lenkitetty valmiiksi. Båtin kyytiin ja matkaan! Tuuli oli leppeänlaista, joten meillä oli genoa keulapurjeena ja matka eteni ihan kivasti. Paitsi välillä, kun tuuli loppui kokonaan. No, mikäs siinä, sitten vain istuskeltiin ja ihailtiin maisemia. Määränpäänä meillä oli Äggskär. Emme päässeet ihan siihen laituriin, mihin oli tarkoitus, koska vesi oli täällä, kuten kaikkialla muuallakin, todella matalalla. Pienen justeerauksen jälkeen olimme kuitenkin valmiita myöhään illalla ja katoimme iltapalan kynttilänvaloon kajuuttaamme. Laivakoira oli aivan uupunut pelättyään rannikkotykistön ampumaharjoituksia koko alkumatkan. Meilläkin uni alkoi painaa silmää aika nopeasti ruuan jälkeen.






Aamu valkeni kertakaikkisen upeana. Joimme aamukahvit kannella ja lähdimme matkaan. Olisimme halunneet käydä Benitas Cafessa Sandholmenissa, mutta sepäs ei ollutkaan auki kuin vain viikonloppuisin. Nähtyäni paikan aloin heti haaveilla uudesta elämästä saaristolaiskahvilan pitäjänä. Olen nimittäin aika hyvä leipomaan pullaa, vaikka itse sanonkin ja elämää pullaleipurina saaristossa vaikka huolen häivää istui omaan käsitykseeni idyllistä.






Eilen purjehdimme fokalla ja hetken aikaa jopa ykkösreivillä. Olin etukäteen jännittänyt sitä, jännittääkö veneen kallellaan oleminen, mutta ei se kyllä tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Oli huippua huomata, että osasin jo jotain. Aloin jo muistaa, mikä mikäkin köysi oli ja tiesin myös, mitä seuraavaksi kuului tehdä. Onneksi mieheni on huippurantautuja ja kaikki rantautumiset menivät tosi hyvin, kertaakaan ei tarvinnut miettiä, että uskallanko. Päivän ainoa setback tapahtui, kun rannikkotykistön (a.k.a. Laivakoiran uusi ykkösvihollinen) vene ajoi kaksi kertaa meidän ohi tosi kovaa ja toisella kertaa peräaallot olivat sen verran voimakkaat, että Laivakoira tipahti penkiltä.





Yöksi suuntasimme työpaikan venekerhon saareen. Paikka on yksi lemppareitani koko maailmassa, meillä on aina ollut siellä huippukivaa. Olimme perillä vähän ennen kymmentä illalla ja nautimme ankkurimaljat (loving the term) laiturilla. Oli aivan pläkätyyntä, ei kuitenkaan vielä pimeää ja linnut huutelivat. Siinä oli yksi niistä hetkistä, joita oli koko talvi odotettu. Iltapalaa söimme taas kynttilänvalossa pienessä kajuutassamme ja kuuntelimme samalla Euroviisukarsintoja. Nukuimme sikeästi ja pitkään. Båtissa on tosi hyvä nukkua!



Tänään aamulla oli jo viileämpää, mutta tuuli oli leppoisa. Tulimme fokalla pois retkeltä ja aikaa meni pari-kolme tuntia. Pidempäänkin tällä reissulla olisi viihtynyt, mutta työt kutsuvat taas.




Laivakoira tähyili kaukaisuuteen.



Muistilappunen tulevia retkiä varten:

- Osta enemmän banaaneja. Matkassa on nimittäin hyvä olla jotain hätäruokaa, jonka saa nopeasti syötyä. Moottoriveneillessä oli niin helppoa todeta, että nyt alkaa olla nälkä, ajetaanpa kovempaa, että päästään ruuanlaittoon ja rantautuminenkin oli yksinkertaisempaa. Purjehduksessa tarvitaan enemmän ennakointia - ja enemmän banaaneja, joka on täydellinen hätäruoka omaan makuuni.

- Osta fleece-kalsarit. Iltaisin oli aivan tajuttoman kylmä. Vaikka minullakin oli sekä tavalliset tekniset pitkät kalsarit että villaiset, olisi tarvittu vielä yksi kerros. Harkitsen myös UGGien viemistä veneelle. Ostoslistalla on myös kunnon pipo. Tästä muistutan myös ystäviämme, jotka tulevat veneelle kylään. Paljon päälle! I mean it! Farkuilla on ihan turha tulla tai tulee kurja reissu.