The countdown begins...

Aina, kun saavumme veneelle ja Laivakoira pääsee livahtamaan sisälle, tapahtuu sama juttu. Laivakoira ottaa venelelunsa ja menee laiturille leikkimään. Sillä aikaa me teemme omat lähtövalmistelumme.




Tänään kävimme sellaisella fiinimmällä purjehduksella. Pakkasin kauluspaidan kassiin ja meikkasin, sitten suuntasimme päiväretkelle kohti HSS Boathousea. Teki mieli mennä ravintolaan syömään ja teki mieli purjehtimaan ja näinpä kaksi mielitekoa saatiin yhdistettyä. Koira tekee aina kuvioon pienen mutkan, mutta totesimme, että jos koira ei saa tulla terassille, niin haetaan sitten pizzat Skifferistä. Boathousesta olin kuullut paljon hyvää ja tosi kovasti halusin kyllä sinne.






Onneksemme Boathousessa suhtauduttiin koiriin ystävällismielisesti. Joskus tuntuu, että kaiken maailman hygieniamääräysten kanssa lähennellään hysteriaa. No, ehkä Liuskaluodolla oli ymmärretty se, että jos koko saari on täynnä valkoshittihanhia ja niiden tuotoksia, niin yksi pieni koira terassinnurkassa ei palettia juuri hetkauta.



Liian usein ravintola-aterian jälkeen tulee sellainen tunne, että olisi tehnyt itse parempaa, vaikkei mikään huippukokki olekaan. Tänään moinen ajatus ei tullut pieneen mieleenkään, niin hyviä ruokia söimme. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä annoksiinsa. Kuvista puuttuu miehen pääruuaksi syömä pihvi.





Laivakoirankin mielestä ruuat vaikuttivat tosi, tosi herkullisilta. (Se sai kyllä pienen palasen lohennahkaa, kun me olimme syöneet.)



Miljöö oli kerrassaan viehättävä. Minulle kiva ympäristö on melkein puoli ruokaa, ravintolasta pitää voida nauttia kaikilla aisteilla. Kävimme lähtiessämme vielä hakemassa jädet ja Laivakoiralla kävi taas flaksi, kun se sai nuolla minun tikkuni.





Tänään tehtiin myös yksi heräteostos. Olen nyt koko kesän tuijottanut meidän haalistunutta ja sanalla sanoen rumilusta pelastusrengasta. Sanoin miehelle, että on ehkä pakko saada uusi. Käytiin kotimatkalla Gulfilla tankilla ja mies saapui maksamasta keltaisen ja kiiltävän uuden pelastusrenkaan kanssa. Kyllä nyt kelpaa, värikin on nimittäin syksyn muotiväri, leijonankeltainen. :D (Opin uuden värin Henkkamaukan kuvastosta.)



Nyt minun ja kesäloman välissä on enää yksi lyhyt työmatka! Jes ja tilulii!

Kommentit

  1. Laivakoira <3 Voi että... ruuatkin näyttää hyviltä. Mutta tuo koira kyllä varastaa shown aina mun silmissä :)

    VastaaPoista
  2. Mulla taitaa olla vähän sama juttu kuin Heidillä.: ) Vaikka ihana on silti katsella noita purjehduskuviakin. Neppari on silti vaan niin syötävän ihana, varsinkin tuossa nuuhkukuvassaan!
    Ja kiitos vaan infosta, "Leijonankeltainen", on hyvä tietää.
    Tsemppiä töihin, enää muutama päivä.; )

    VastaaPoista
  3. Laivakoira vie munkin kaiken huomion, tosin ruokakuvatkin saavat osansa! Kohta ollaan molemmat lomalla, ihanaa! Tsemppiä viimeiseen rypistykseen :). Me löydettiin auringonkeltainen (sopii hyvin veneeseen:) pelastusrengas toissakesänä lomalla jonkun sataman roskiksesta ja noukimme sen mukaamme ja yhä se koristaa venettä. Tosin kyllähän eron huomaa uuden ja meidän välillä...

    VastaaPoista
  4. Laivakoiva on kyllä ihan paras :) Tykkään kyllä ihan hurjasti muistakin kuvista :)

    Tsemppiä töihin! Mullakaan enää reilu viikko töitä.. Jee :)

    VastaaPoista
  5. Viikon purjehdus takana ja heti piti tulla taas katsomaan teidän kuulumiset =) Tosi hieno tuo "hevosenkenkä"! Se on meidänkin hankintalistalla, koska vanha alkaa olla jo sen verran kuluuntunut, että väri on mallia "entinenpunainen"... Itsekin kaipailen aina välillä tuollaisia kivoja ruokapaikkoja, jonne pääsisi veneellä syömään. Tuolla meren rannalla niitä varmaan paremmin onkin..

    VastaaPoista
  6. Mä luulin, että se väri on sinapinkeltainen. No, leijona kuulostaa paremmalta. :D

    Ihanan näköinen ruokapaikka teillä. Terassin tuolitkin norppamaiset, just eikä melkein.

    VastaaPoista
  7. Voi pientä laivakoiraa. Onneks edes jotain heltisi eikä tarvinnut tyytyä pelkkään suloiseen nuuskutteluun :D

    T kertoikin nähneensä teidän tuolla HSS:llä. Tietty en ollut taaskaan paikalla! Eilen käytiin kyllä "purjehtimassa" taas Lasereilla. Matka Carusellin ohi kesti puoli tuntia siinä pläkässä. Jatkettiin matkaa urheasti melkein sinne uuden uimarannan eteen mutta todettiin, ettei siellä ulompanakaan tuule yhtään sen enempää. No saatiin harjoitusta siitä, kuinka pienellä ja peräsimellä pumpataan että pääsis eteenpäin :) ja onneks oli keskiviikko niin skifferissä oli keskiviikkoklubi ja hyvä meno!

    VastaaPoista
  8. Ihanaa lomaa, toivottavasti saatte mielettömän hyvät ilmat ja tuulet! Puss!

    VastaaPoista
  9. Heidi: On se kyllä ihana. Mä tosin epäilen, että karvakorva on laskelmoiva ja tietää tasan tarkkaan, miten ollaan mahdollisimman söpönä ja hyödytään näin omistajien hellämielisyydestä. :D

    Kaitaliina: Kiitos tsempeistä, nythän ne pari päivää jo menivätkin! Laivakoira tosiaan osaa olla niin sekopäisen ihana. En jaksa lakata hihittelemästä sille, mutta kyllähän sä tiedät, millaista tää on näiden sulokuonojen kanssa. :)

    Miss P: Kiitos tsempeistä ja tsempit takaisin! Sullakin taitaa olla enää tunneista kysymys... Auringonkeltainen sopii (varsinkin teidän veneeseen) just eikä melkein, hyvä löytö siis!

    Anu: Laivakoira todellakin on paras! :D Tsemppiä sullekin töiden loppurutistukseen!

    Vega: äkkiähän värit tosiaan kuluvat merellä. Meidän heittoliina pussi on myös ollut tuollainen keltainen, mutta nyt se on ihan valkoiseksi haalistunut jo. Meillä oli kanssa "entisenpunainen" tuo edellinen hevosenkenkä. Toivottavasti teidän purjehdus meni kivasti, missäs kävitte?

    Emppu: Mäkin olin luullut sinapinkeltaiseksi, mutta ehkä leijonankeltainen on kuitenkin vähän puhtaampi. Tai jotain. Varmaa on vain se, että näin sitä luodaan uusia tarpeita! :D Joo, noi tuolit oli tosiaan mun mieleen.

    flygirl: Hitsi, kun tosiaan missattiin sut! No, mies olikin jo sopinut kai T:n kanssa, että yritetään jotain venetreffejä sitten, kun tullaan tuolta. Se olisi nimittäin tosi kivaa!

    Miss P: Kiitos, ihana! Ehditäänköhän me näkemään ennen maanantaita tai maanantaina meidän bisneksiä varten?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)