Tunnustuksia



Sain Tickleriltä tunnustuksen, jonka mukaan minun pitäisi jakaa seitsemän faktaa itsestäni. Here goes!

1. Minulla on usein tapana sanoittaa lauluja uudelleen niin, että ne sopivat Laivakoiran suuhun. Tapa on jokseenkin älytön, mutta kumpuaa siitä, että minulla soi melkein aina joku lallatus päässä.

2. Jos menen tosi väsyneenä ruokakauppaan, tulen aina takaisin hillittömän kasan siivoustarvikkeita kanssa.

3. En ole yhtään kenkäihminen. Pidän toki kauniista korkkareista, enkä muutenkaan halua käyttää rumia kenkiä, mutta en haaveile Manoloista tai Lubuista. Tämä yllättää monet, koska olen kyllä muuten kiinnostunut tyylistä ja muodista.

4. Rakastan lukemista ja luen kaikkea laidasta laitaan, klassikoista dekkareihin.

5. Haaveilen ämpäristä, johon voisi illalla laittaa pään ja tukka olisi harjattu, naama pesty ja rasvattu sekä hampaat pesty. Aamuiksi haluaisin päinvastaisen ämpärin.

6. Minulla on poroajokortti. Tosin sain sen 7-vuotiaana kaverini Hannan mummolassa (jossa oli siis poroja), joten kortti ei ehkä ole enää voimassa.

7. Olen parantumaton harakka ja voisin viettää loputtomiin aikaa maailman eri Tiffany-liikkeissä golfpallon kokoisia timantteja ihailemassa.

Olen hiukan huono laittamaan haasteita eteenpäin, mutta taidan tsempata ja haastaa Lauran.

Kommentit

  1. Hienoa! Tulihan se sieltä :).
    Mä ajoin poroajokortin polttareissani reilu vuosi sitten...
    Ja tuollainen ämpäri olisi aivan huippu. Laitetaan yks sellainen tilaukseen!

    Mukavaa viikonloppua, toivottavasti pääsette vesille!

    VastaaPoista
  2. Vitsit. Mäkin haluaisin tuollaisen ämpärin!

    VastaaPoista
  3. Tickler: Kiito samoin, mukavaa viikkistä! Me päästään merelle maanantaina, viikonloppu menee kummallakin töissä.

    champagne: Tollaisen ämpärin keksijä tekisi kyllä valtaisan määrän naisia onnelliseksi!

    VastaaPoista
  4. Muaha, mäkin haluan ämpärin tilauslistalle :D

    VastaaPoista
  5. flygirl: Se olis kyllä niiiiiiiin kätsä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)