Haikeanihana kesälomapurjehdus
Vanha postaus Noora & Noora -blogista
Huomenta! Osa reissuräpsyistä on ihan vain puhelinkuvia, koska kerrottakoon tässä vaiheessa jo, että nyt tuuli niin kovaa, että purjehduksilla ei tullut paljoa kunnon kameraa kaivettua esiin. Tällä matkalla loistivat poissaolollaan myös kauniit kattaukset kannella ja kivat raitavaatteet. Mutta rupuverkkareista ja pussipastoista huolimatta meillä oli tosi ihana kesälomapurjehdus ja itkin vuolaasti koko viimeisen illallisen, kun tuntui niin haikealta. (Toim. huom. olisin varmasti itkenyt myös ilman raskaushormoneja.)
Aloitimme kesälomapurjehduksen tuttuun tapaan: yritimme tsempata pari pidempää päivää alkuun, jotta pääsisimme nopeasti sinne, minne olimme oikeasti menossa. Pääsimme matkaan vasta torstai-iltana, joten ekan yön vietimme lähellä, Porkala Marinissa. Sieltä jatkoimme heti aamun tullen Tammisaareen. Saimme vähän esimakua tulevasta lomasta. Tuuleskeli ihan kunnolla ja vaikka oli kaunista ja aurinkoistakin, tuuli piti huolen siitä, että sortsipurjehduksesta oli turha haaveillakaan. Mies vietti synttäripäiväänsä, joten illalla perille päästyämme vein hänet juhlaillalliselle Knipaniin. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma yllättävän kansainvälinen. Viereisistä pöydistä kuului ranskaa, enkkua, saksaa ja riikinruotsia.
Tammisaaressa tuli pideltyä tuulia kahden yön verran. Olimme sopineet ennen lähtöä, että tällä kertaa pidetään tuulirajat aika alhaisina, kun mua hirvittää enemmän kuin tavallisesti, enkä toisaalta ole ihan yhtä nopea ja ketteräkään. Vähän sellainen vajaalla kapasiteetilla purjehtiva. Mutta hyvä paikka se oli tuulia pidellä, Tammisaarihan oli aivan ihana! Paljon elegantimpi kuin Hanko, sellainen Stars Hollow -fiiliksellä ladattu kaunis pikkukaupunki. Huomasin itseni sanovan miehelle, että jos hän joskus haluaa mökin, niin Tammisaaren lähettyviltä saattaisin ehkä suostua sellaisen hankintaan. (Minä en siis tykkää mökkeilystä lainkaan, seinät kaatuvat päälle aina noin minuutissa.)
Örö taisi olla meille tänä vuonna sellainen pääkohde. Tulimme sinne suoraan Tammisaaresta ja ihastuimme saman tien. Palvelu oli tosi ystävällistä ja paikka näytti mielettömän kauniilta. Kello oli saapuessamme jo reilusti illan puolella, joten päätimme jättää saaren tutkimisen seuraavaan päivään. Hyvä niin - täällä tulikin sitten vietettyä pidempi aika kuin missään satamassa koskaan meidän purjehdustemme aikana. 16 m/s -tuulet nimittäin pitivät meidät tiukasti laiturissa. Moisiin tuuliin emme olisi ilman tätä tilannettakaan lähteneet, vähän turhan kovaa blosasi meille. Niinpä tutkimme saarta perinpohjaisesti. Kävimme opastetulla kierroksella, söimme savukalaa satamabistrossa ja illastimme kasarmin ravintolassa (Laivis sai tulla sisällekin mukaan). Kävelimme saaren ympäri. Onneksi Örö on tuollainen vähän isompi saari, joten tekemistä riitti pariksi päiväksi.
Täytyy sanoa, että Metsähallitus on tehnyt aivan upeaa työtä. Pesutilat olivat todella siistit, koko saari erinomaisen roskaton ja hoidettu, rakennukset viehättävästi kunnostettuja ja koko yleistunnelma oli todella kiva. Positiivista oli myös se, että tänne oli selvästi rekrytty paikallisia nuoria kesätöihin ja heidän intonsa oli silmiinpistävää ja tarttuvaa. Bonuksena mainittakoon, että satamakonttorin kahvilasta sai todella herkullista pullaa. Mies ja Laivis kävivät aamuisin hakemassa meille lämpimäisiä, kun minä valmistelin muuta aamupalaa. Varsinkin voisilmäpulla oli oikein poikkeuksellisen hyvää.
Kolmannen yön jälkeen alkaa riittää ihanakin paikka, joten otimme heti tilanteesta vaarin, kun tuuli laantui lähemmäs kymmentä metriä. Saman näytti tekevän moni muukin, satama tyhjeni heti aamusta pikavauhtia. Teimme pikapysäyksen merten ABC:lla Kasnäsissä ja kävimme kaupassa, sitten jatkoimme Högsåraan ja suojaisaan Kejsarhamniin.
Olin ennättänyt haaveilla Farmors Cafen leivonnaisista jo pari päivää, joten lähdimme saman tien kävelylle, kun saimme köydet kiinni. Marenkinen marjajättiläinen ajoi asiansa ja sokerikiintiö oli taattu varmaan ensi vuoteen saakka. Kun töissä ja maailmassa yleensäkin kaikki muuttuu koko ajan, niin on viehättävää, että maailmassa on paikkoja, joissa kaikki on ihan kuten viimeksikin.
Vanha työkaverini Anna kirjoitti hurjan hyvin purjehduksesta. Satuimme Högsåraan samaan aikaan ja kävimme yhdessä aamukävelyllä koirien kanssa. Ihailimme sievää kyläsatamaa ja nauroimme Bar Rumpanille. Siivet ovat vaihtuneet purjeisiin, mutta kyllä meistä vieläkin saisi hyvän miehistön yhdessä, niin kivaa oli nähdä ja vertailla kokemuksia. Puhuimme paljon siitä, miten tärkeä osa se kauniissa saarissa fiilistely on purjehdusta. Ei tämä harrastus meille ole pelkästään sitä itse purjehdusta vaan paljon kaikkea muutakin. Ja miten upeita paikkoja Suomessa on, eikä niistä koskaan tietäisi mitään, ellei liikkuisi veneellä.
Helsingholm ja Stenskär ovat myös sellaisia, että kaikki on ihan niin kuin edelliselläkin kerralla. Kova tuuli se vain jatkui jatkumistaan, joten siirtymisemme olivat hyvin lyhyitä. Hirveä lounaispuhuri myös sulki pois kokonaan haaveilemani Brännskärin, joka on avoin lounaistuulille. Sellaista se on, luonnon armoilla oleminen. Onneksi lähietäisyydellä oli noita pieniä, suloisia paikkoja, mutta Brännskär jäi nyt vähän kaivelemaan.
Meillä oli tarkoitus olla pari viikkoa purjehtimassa, mutta palasimme päivää suunniteltua aiemmin, jo eilen. Sateiden kanssa meillä kävi hyvä tuuri, eilistä lukuunottamatta melkein ainoastaan meidän nukkuessamme satoi, muuten saimme nauttia kauniista keleistä. Kovat tuulet kuitenkin rajoittivat montaa juttua ja kun tuuli oli vielä kääntymässä täksi päiväksi itään, oli helppoa tehdä päätös siitä, että nyt mennään kotiin saakka. Ennen paluutamme kävimme vielä Kirjaisissa ja Hangossa. Molemmissa oli jo unelias tunnelma, ihmisiä näkyi harvakseltaan ja oli jopa vähän aavemaista. Kesä-Suomi todellakin menee kiinni, kun koulut alkavat.
Vikan yön vietimme Barösundissa. Viimeinen legi sieltä Haukilahteen oli pohjoistuulen viilentämä ja kaatosateen marinoima. Olisi naurattanut, ellei olisi välillä itkettänyt. Mies istui urheasti sateessa likomärkänä pinnassa ja minä näytin purjehdushousut riisuttuani siltä, että olisin pissannut housuun. Kun saimme köydet kiinni, puristin miehen hanskoista vettä lavuaariin ja mietin, miten kuuden purjehditun kesän jälkeen olen edelleenkin niin optimisti, että olin pakannut laukkuuni bikinit villasukkien sijaan.
Niin, ne purjehdushousut. Suurimman osan matkaa ratkaisin ongelman niin, että vedin housut toiselta puolelta kiinni ja toiselta jätin auki. Viimeisenä päivänä maha jotenkin pompsahti niin esiin, että jouduin tekemään henkseleistä vyövirityksen ja sitomaan housut vyötäröltä kiinni. Juuri sinä ainoana sadepäivänä. Samalla alkoi tuntua, että nyt tämä köysien tekeminen on vähän hankalaa kumarteluineen. Jotain tai joku on välissä, kun yrittää mennä kaivelemaan poijuhakaa laatikonpohjalta. Tuli siis aika vahvasti sellainen fiilis, että minun purjehdukseni Fenillä olivat tässä. Seuraavan kerran vesille sitten uudella kulkupelillä ja uudella miehistökokoonpanolla. Se on samaan aikaan ihan kauheaa, niin haikeaa, että itkettää pelkkä ajatuskin. Meidän ihana Fenimme, pieni ja uskollinen vene, joka on opettanut niin paljon ja joka ei ole koskaan jättänyt meitä pulaan. Jolla on tehty ikimuistoisia retkiä ja koettu taianomaisia hetkiä. Joku saa siitä vielä todella hyvän veneen itselleen. Toisaalta se on yhtä lailla ihanaa ja jännittävää. Nyt tulee jotain ihan uutta, mitä ei voi vielä kuvitellakaan. Onneksi syksy näyttää tänä vuonna kivalta - kaikki sisustusprojektit ja hankinnat vauvalle ovat vielä edessä.
Huomenta! Osa reissuräpsyistä on ihan vain puhelinkuvia, koska kerrottakoon tässä vaiheessa jo, että nyt tuuli niin kovaa, että purjehduksilla ei tullut paljoa kunnon kameraa kaivettua esiin. Tällä matkalla loistivat poissaolollaan myös kauniit kattaukset kannella ja kivat raitavaatteet. Mutta rupuverkkareista ja pussipastoista huolimatta meillä oli tosi ihana kesälomapurjehdus ja itkin vuolaasti koko viimeisen illallisen, kun tuntui niin haikealta. (Toim. huom. olisin varmasti itkenyt myös ilman raskaushormoneja.)
Aloitimme kesälomapurjehduksen tuttuun tapaan: yritimme tsempata pari pidempää päivää alkuun, jotta pääsisimme nopeasti sinne, minne olimme oikeasti menossa. Pääsimme matkaan vasta torstai-iltana, joten ekan yön vietimme lähellä, Porkala Marinissa. Sieltä jatkoimme heti aamun tullen Tammisaareen. Saimme vähän esimakua tulevasta lomasta. Tuuleskeli ihan kunnolla ja vaikka oli kaunista ja aurinkoistakin, tuuli piti huolen siitä, että sortsipurjehduksesta oli turha haaveillakaan. Mies vietti synttäripäiväänsä, joten illalla perille päästyämme vein hänet juhlaillalliselle Knipaniin. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma yllättävän kansainvälinen. Viereisistä pöydistä kuului ranskaa, enkkua, saksaa ja riikinruotsia.
Tammisaaressa tuli pideltyä tuulia kahden yön verran. Olimme sopineet ennen lähtöä, että tällä kertaa pidetään tuulirajat aika alhaisina, kun mua hirvittää enemmän kuin tavallisesti, enkä toisaalta ole ihan yhtä nopea ja ketteräkään. Vähän sellainen vajaalla kapasiteetilla purjehtiva. Mutta hyvä paikka se oli tuulia pidellä, Tammisaarihan oli aivan ihana! Paljon elegantimpi kuin Hanko, sellainen Stars Hollow -fiiliksellä ladattu kaunis pikkukaupunki. Huomasin itseni sanovan miehelle, että jos hän joskus haluaa mökin, niin Tammisaaren lähettyviltä saattaisin ehkä suostua sellaisen hankintaan. (Minä en siis tykkää mökkeilystä lainkaan, seinät kaatuvat päälle aina noin minuutissa.)
Täytyy sanoa, että Metsähallitus on tehnyt aivan upeaa työtä. Pesutilat olivat todella siistit, koko saari erinomaisen roskaton ja hoidettu, rakennukset viehättävästi kunnostettuja ja koko yleistunnelma oli todella kiva. Positiivista oli myös se, että tänne oli selvästi rekrytty paikallisia nuoria kesätöihin ja heidän intonsa oli silmiinpistävää ja tarttuvaa. Bonuksena mainittakoon, että satamakonttorin kahvilasta sai todella herkullista pullaa. Mies ja Laivis kävivät aamuisin hakemassa meille lämpimäisiä, kun minä valmistelin muuta aamupalaa. Varsinkin voisilmäpulla oli oikein poikkeuksellisen hyvää.
Kolmannen yön jälkeen alkaa riittää ihanakin paikka, joten otimme heti tilanteesta vaarin, kun tuuli laantui lähemmäs kymmentä metriä. Saman näytti tekevän moni muukin, satama tyhjeni heti aamusta pikavauhtia. Teimme pikapysäyksen merten ABC:lla Kasnäsissä ja kävimme kaupassa, sitten jatkoimme Högsåraan ja suojaisaan Kejsarhamniin.
Vanha työkaverini Anna kirjoitti hurjan hyvin purjehduksesta. Satuimme Högsåraan samaan aikaan ja kävimme yhdessä aamukävelyllä koirien kanssa. Ihailimme sievää kyläsatamaa ja nauroimme Bar Rumpanille. Siivet ovat vaihtuneet purjeisiin, mutta kyllä meistä vieläkin saisi hyvän miehistön yhdessä, niin kivaa oli nähdä ja vertailla kokemuksia. Puhuimme paljon siitä, miten tärkeä osa se kauniissa saarissa fiilistely on purjehdusta. Ei tämä harrastus meille ole pelkästään sitä itse purjehdusta vaan paljon kaikkea muutakin. Ja miten upeita paikkoja Suomessa on, eikä niistä koskaan tietäisi mitään, ellei liikkuisi veneellä.
Helsingholm ja Stenskär ovat myös sellaisia, että kaikki on ihan niin kuin edelliselläkin kerralla. Kova tuuli se vain jatkui jatkumistaan, joten siirtymisemme olivat hyvin lyhyitä. Hirveä lounaispuhuri myös sulki pois kokonaan haaveilemani Brännskärin, joka on avoin lounaistuulille. Sellaista se on, luonnon armoilla oleminen. Onneksi lähietäisyydellä oli noita pieniä, suloisia paikkoja, mutta Brännskär jäi nyt vähän kaivelemaan.
Meillä oli tarkoitus olla pari viikkoa purjehtimassa, mutta palasimme päivää suunniteltua aiemmin, jo eilen. Sateiden kanssa meillä kävi hyvä tuuri, eilistä lukuunottamatta melkein ainoastaan meidän nukkuessamme satoi, muuten saimme nauttia kauniista keleistä. Kovat tuulet kuitenkin rajoittivat montaa juttua ja kun tuuli oli vielä kääntymässä täksi päiväksi itään, oli helppoa tehdä päätös siitä, että nyt mennään kotiin saakka. Ennen paluutamme kävimme vielä Kirjaisissa ja Hangossa. Molemmissa oli jo unelias tunnelma, ihmisiä näkyi harvakseltaan ja oli jopa vähän aavemaista. Kesä-Suomi todellakin menee kiinni, kun koulut alkavat.
Vikan yön vietimme Barösundissa. Viimeinen legi sieltä Haukilahteen oli pohjoistuulen viilentämä ja kaatosateen marinoima. Olisi naurattanut, ellei olisi välillä itkettänyt. Mies istui urheasti sateessa likomärkänä pinnassa ja minä näytin purjehdushousut riisuttuani siltä, että olisin pissannut housuun. Kun saimme köydet kiinni, puristin miehen hanskoista vettä lavuaariin ja mietin, miten kuuden purjehditun kesän jälkeen olen edelleenkin niin optimisti, että olin pakannut laukkuuni bikinit villasukkien sijaan.
Niin, ne purjehdushousut. Suurimman osan matkaa ratkaisin ongelman niin, että vedin housut toiselta puolelta kiinni ja toiselta jätin auki. Viimeisenä päivänä maha jotenkin pompsahti niin esiin, että jouduin tekemään henkseleistä vyövirityksen ja sitomaan housut vyötäröltä kiinni. Juuri sinä ainoana sadepäivänä. Samalla alkoi tuntua, että nyt tämä köysien tekeminen on vähän hankalaa kumarteluineen. Jotain tai joku on välissä, kun yrittää mennä kaivelemaan poijuhakaa laatikonpohjalta. Tuli siis aika vahvasti sellainen fiilis, että minun purjehdukseni Fenillä olivat tässä. Seuraavan kerran vesille sitten uudella kulkupelillä ja uudella miehistökokoonpanolla. Se on samaan aikaan ihan kauheaa, niin haikeaa, että itkettää pelkkä ajatuskin. Meidän ihana Fenimme, pieni ja uskollinen vene, joka on opettanut niin paljon ja joka ei ole koskaan jättänyt meitä pulaan. Jolla on tehty ikimuistoisia retkiä ja koettu taianomaisia hetkiä. Joku saa siitä vielä todella hyvän veneen itselleen. Toisaalta se on yhtä lailla ihanaa ja jännittävää. Nyt tulee jotain ihan uutta, mitä ei voi vielä kuvitellakaan. Onneksi syksy näyttää tänä vuonna kivalta - kaikki sisustusprojektit ja hankinnat vauvalle ovat vielä edessä.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)