Miten veneellä peseydytään ja muita kysymyksiä

Vanha postaus Noora & Noora -blogista



Edellisen blogini puolella lupasin kerran vastata kaikenlaisiin purjehdus- ja veneretkiaiheisiin kysymyksiin, mutta en kuollaksenikaan muista, vastasinko koskaan kaikkiin. Ajattelin siis jatkaa tässä. Retkipurjehdukseen nimittäin liittyy X määrä äheltämistä tavaroiden ja toimintojen kanssa, eikä niistä aina välttämättä hirveästi puhuta. Kokosin tähän sellaisia juttuja, joita olen oppinut vuosien varrella (nyt alkaa viides purjehduskesämme ja kahdeksas vesilläolokesämme).



Onko veneessä vessaa ja miten pitkällä venereissulla peseydytään?Isommissa veneissä on ihan kunnon vessa oven takana. Meidän veneemme on vähän vanhempaa sukupolvea ja sen vessa on keulapiikissä paapuurin puolen patjan alla. Eteen saa vedettyä tuon verhon. Veneen vessan käyttäminen vaatii vähän retkimieltä (ja ehkä sellaisen ensitreffivaiheen ohittaneen parisuhteen :D). Jos nimittäin merenkäyntiä on paljon ja vessaan on pakko päästä, jätän verhon auki, että pystyn katselemaan horisonttia sisällä ollessani, ettei tule paha olo. Peseytyminen tapahtuu satamissa. Vierasvenesatamissa on oikeastaan aina kunnon suihkut ja usein pienemmissä retkisatamissakin saattaa olla saunoja. Näiden välillä erilaiset kosteuspyyhkeet ja käsidesit ovat arvossaan. Keittiön hanan alla voi pestä kädet juoksevalla vedellä ja ne, jotka eivät kaihda kylmää vettä, voivat tietysti uida. Pesuaineiden kanssa pitää olla tarkkana, jos aikoo peseytyä luonnonvesissä. Tavallista saippuaa ja sampoota ei saisi päästä vesistöön.

Kaappitilaa on ainakin meidän veneessämme vähänlaisesti, joten peseytymiskamat kulkevat kassissa, joka roikkuu keulapiikin naulakossa. Veneeltä löytyy aina sampoota, hoitoainetta, saippuaa, meikinputsausliinoja, hampaidenpesuvälineet, dödöä ja pumpulipuikkoja, joten niitä ei tarvitse erikseen pakata mukaan joka kerta. Iso raidallinen säkki näkyykin vähän noissa ylläolevissa kuvissa. Siihen mahtuvat lisäksi saunajuomat ja pyyhkeet ja se on helppo napata mukaan. Toisessa samanlaisessa säilytetään vessapaperia ja vessaroskista.

Keulapiikin peti pedataan päiväksi tuolla tavalla kasaan ja retkillä sängylle nostetaan vaatekassit päiväksi ja purjehduksen ajaksi. Jättimäärä tyynyjä veneellä on varmasti monen mielestä ihan hassua, mutta itse tykkää rakennella erilaisia päiväuniasemia milloin minnekin ja silloin on kivaa, kun on pehmikettä. Ylimääräiset torkkupeitot sentään jätin pois ekan vuoden jälkeen.

Missä kaikki tavarat ovat?Veneen naulakot ovat kovassa käytössä. Styyran puolella roikkuu pelastusliivejä ja tähtipussukassa on purjehdushanskoja. Veneessämme on keulapiikin ja salongin välissä kaksi kapeaa kaappia. Toisessa on lämpimiä vaatteita, kumisaappaita, pipoja ja rukkasia. Toisessa on pelastusliivejä vieraille, siivoustavaraa, Laiviksen ruokaa ja muuta sekalaista kamaa.

Meillä on hyvin kompakti astiasto, esimerkiksi viinilaseja on vain kaksi, skumppalaseja kaksi ja erilaisia lautasia neljä kutakin. Astioita käytetään säästeliäästi ja ne riittävät ihan hyvin kahdelle ihmiselle. Aterimia sen sijaan on kaksitoista kutakin, niitä aina kuluu. Veneelläkin käytetään kankaisia lautasliinoja, harvoinhan ne likaantuvat niin, että ne pitäisi heittää pesuun yhden käyttökerran jälkeen. Pikkupussukassa on minisuodatinpusseja, kahvipurkki ja teepusseja. Selkänojat nousevat ylös ja niiden takana on veneen kummallakin puolella säilytystilaa. Siellä matkaa työkaluja, merikortteja, rättivarasto (rättejä tarvitaan aina ja paljon), talouspaperisäilö, tiskaukseen tarkoitetut pesuvadit ja kaikenlaista muuta, jota ei välttämättä tarvita ihan joka päivä.

Onko veneessä jääkaappia?On, mutta se on tosi pieni. Jääkaappipaikan saavat vain ne ruuat, jotka oikeasti tarvitsevat kylmäsäilytystä. Muut ruuat kulkevat kylmälaukussa ja tukevassa kassissa tai korissa. Näihin kannattaa panostaa ja hankkia sellaiset, jotka on helppo tukea pystyyn johonkin koloon lattialla. Korin pitää olla yhdellä kahvalla kannettava malli. Satamassa kori ja/tai kassi on yleensä salongin pöydällä. Pienessä veneessä tavaroiden kanssa on aina vähän jumppaamista, mutta jos on ollut lentsikassa töissä, se menee ihan luonnostaan, enkä ole siis itse kokenut tätä koskaan mitenkään hankalaksi. Meidän veneemme tilat ovat sellaiset, että kolmen päivän ruuat saamme yleensä kulkemaan, sitten pitää jo päästä täydentämään varastoja (eli venekielellä bunkraamaan). Veneen vakiovarustukseen kuuluu perusmausteita, oliiviöljyä, sinappia, tonnikalaa ja joitain pastoja, joihin tarvitsee lisätä vain vesi.

Kolme päivää on muutenkin sellainen maaginen aika, jonka voi olla luonnonsatamissa. Sitten pitää jo päästä palvelusatamaan tyhjentämään septi, täyttämään vesitankki ja kauppaan. Roskistilaa on vähän, joten roskistakin pitää päästä eroon. Roskiksista puheen ollen: koiranomistajille vinkkaan, että kannattaa varmistaa, onko satamassa/saaressa roskista, ennen kuin rutiininomaisesti kerää koiransa jätökset. Olen tehnyt tämän saman mokan niin monta kertaa, kun olen kuopaissut kakat pussiin ja todennut sen jälkeen, että täällähän ei olekaan mitään, johon pussin nakkaisi.
Tässä muutama käytännön nieppi. Jäikö joku asia askarruttamaan?

Kommentit