Paras siirtopurjehdus ikinä

Vanha postaus Noora & Noora -blogista

No menihän se veneen veteen saaminen vähän myöhään tänä vuonna, mutta toisaalta... Varsin myöhäisen siirtopurjehduksen etuja olivat muun muassa se, ettei ollut kertaakaan kylmä ja se, että matkan varrella oli auki olevia kesäkauppoja, joista saattoi hakea muun muassa jätskin. Pipot unohtuivat kotiin, mutta se ei haitannut mitään ja ilman pitkiä kalsareitakin pärjättiin. Juhannusperjantain ansiosta meillä oli yksi ekstrapäivä aikaakin normiviikonlopun sijaan, joten pääsimme myös ajelemaan ilman aikataulupaineita. Meillä kävi myös niin hyvä tuuri, että yhtä pikku sumua ja yhtä lyhyttä, mutta lämmintä kesäsadetta lukuunottamatta säät olivat ihanat.



Tiskit saattoi pestä ja kuivattaa auringossa, jolloin koko homma on oikeastaan aika kivaa. Söimme kaikki ateriat veneessä, matkan varrelle sattui vain yksi satama, jossa olisi ollut ravintola ja se oli juhannushulinoiden vuoksi vähemmän kiinnostava vaihtoehto.



Illallakin tarkeni kannella ilman takkia. Edellisvuonna siirtopurjehduksen tokana päivänä oli neljä astetta lämmintä, nyt oli siis aika paljon miellyttävämpää. Ensimmäisen yön vietimme Pyhtään Kaunissaaressa ja toisen Lillfjärdissä, jossa sattumalta vietimme myös edellisen juhannuksen. Nyt vain valitsimme toisen rannan. Lillfjärd on aivan huippukaunis saarirykelmä itäisellä Suomenlahdella, suosittelen todella kaikille, jotka pitävät luonnon rauhasta.
Kuvan mainion paidan olen saanut blogin kautta, samaiseen pursiseuraan halajavat voivat tilata omansa täältä. Näin paidan ensimmäistä kertaa työkaverini päällä ja minun oli heti pakko saada oma, koska ainakin minusta tuntuu siltä, että joka kerta kun sanoo tai tekee jotain veneeseen liittyvää, tukku satasia leijailee kohti uutta omistajaa.











Kolmannen yön - siis kolmen yön retki, mitä luksusta - olimme miehen työpaikan venekerhon saaressa, joka on yksi lempparipaikkojani koko maailmassa. Saunoimme, mies ja Laivis uivat ja ihastelimme lämmintä kesäiltaa. Vaikka loppukesän tunnelmallisissa ja pimeissä illoissa on oma taikansa, on pakko sanoa, että omia suosikkejani ovat kyllä nämä valoisat yöt.









Sipoon saaristo oli sijainniltaan juuri sopiva viimeistä legiä ajatellen. Ei tarvinnut hosua aamulla kiireessä, vaan heräilimme rauhassa, nautimme aurinkoisesta aamusta, söimme aamiaista ja trimmasimme vielä mastonkin ennen kotimatkaa. Viimeisenä päivänä pääsimme nostamaan purjeetkin ja purjehdimme niin pitkään kuin tuulta riitti. Tämän kesän uusi purjehdusmuoti näytti olevan genoan puomittaminen virsikirjalle ja mekin heti apinoimme tämän, kun oli niin hyvä myötäinen, mutta spinnu makasi vielä varastossa. Useampi bongaamamme vene oli keksinyt tämän ja toden totta, kyllä siitä apua oli.

Helsingin editse tulimme sisäkautta, Hevossalmen sillan reittiä ja kävimme ohimennessämme vilkaisemassa tänä keväänä yleisölle avautunutta Vallisaarta. Emme kiinnittyneet, mutta totesimme, että tänne tullaan iltaretkelle heti, kun on aikaa. Onko Vallisaaressa muuten mitään kahvilaa tai ravintolaa vielä auki vai pitääkö pakata omat eväät mukaan?





Kotisatamaan Haukilahteen puksutellessamme teki melkein mieli itkeä onnesta. Vihdoinkin! Nyt vene on siellä missä pitääkin, odottelemassa kaikkia spontaaneja retkiä, iltapurjehduksia, ihan vain vaikka kahvitteluitakin. Sain sen vielä katsastettuakin juuri ennen Tukholman reissua, joten ainakin tarrojen liimausta olisi ohjelmassa jollekin arki-illalle.

Ja ai niin, arvatkaa mitä! Minä ajoin laituriin siellä Sipoossa, woop woop! Olen ollut parina viime kesänä luvattoman laiska rantautumishaasteen kanssa ja manööveristä oli taas ehtinyt tulla kunnon peikko. Nyt edessä oli tyhjä laituri, eikä tuullut paljoa, joten rohkaistuin. Mies kommentoi suoritustani varsin diplomaattisesti, kun penäsin arvosanaa, joten rantautumisharjoitukset voisi kyllä palauttaa ohjelmaan.