Kesän paras päivä
Vanha postaus Noora & Noora -blogista
Kesän paras päivä ei ollut kesäloman eka päivä, ei juhannus, eikä Flow-päiväkään vaan viime sunnuntai. Olimme vihdoin saaneet rakkaan Fenin takaisin veteen ja pääsimme retkelle. Aloin lähes itkeä onnesta, kun irroitimme köydet. Lempeästi lämmittävä aurinko porotti, taivas oli erityisen sininen, tuuli lämmin ja meri tuoksui pehmeältä.
Teimme päiväpurjehduksen Kotkan edustalla. Suuntasimme aluksi Haminaan päin, ohi Tiutisen ja sen kun seilailimme vain vailla agendaa.
Oli niin tasaista, että kahvit sai keittää ja juoda ilman, että tippaakaan läikkyi. Silti etenimme koko ajan mukavaa vauhtia. Koska ajelimme vähän sinne sun tänne, saimme nauttia paahteisesta slööristä, virkistävästä sivutuulesta ja raikkaasta kryssistä. T-paidassa ja sortseissa tarkeni koko ajan. Kokeilin uutta retkievästä. Luin lehdestä Helsingin kaduilla liikkuvasta karjalanpiirakkapolkupyörästä, josta sai piirakkaa avokadotäytteellä ja tuumasin, että sen täytyy olla hyvää. Ostin kauppareissulla riisipiirakoita, avokadoa ja kylmäsavulohituorejuustoa. Näistä syntyi oiva välipala.
Purjehdimme niin kauan kuin tuulta riitti, sitten jatkoimme konevoimin.
Paluumatkalla kävimme katsomassa Varissaarta. Väylän syvyydeksi mainittiin kaikkialla 1-2 metriä ja vesi oli todella alhaalla. Olimme ihan varmoja, että saisimme tyytyä ihailemaan vanhaa linnoitussaarta kiikareiden välityksellä. Niinpä vain pääsimmekin ihan perille asti, eikä tehnyt tiukkaakaan. Tämä oli kiva paikka!
Kävimme kävelemässä muurien päällä kulkevalla polulla ja piipahdimme ravintola Vaakussa. Emme tällä kertaa jääneet syömään, mutta joku kerta olisi mukavaa kokeilla ruokapuoltakin. Varissaari on aivan lähellä Kotkaa. Jos Sapokasta lähtee, ei montaa minuuttia mene. Yhteysvene näytti myös kulkevan. Meidän satamakirjamme ovat muutaman vuoden vanhoja, eikä niissä vielä näkynyt yhteysvenelaiturin jatkeeksi tehtyä laituria. Siihen ainakin uskaltaa samalla syväyksellä kuin meillä (1,5m). Tilaa oli hyvin, mutta heinäkuun vilkkaimpina viikonloppuina voi tulla ahdasta, jos kaikki laittavat veneet kylkikiinnityksellä parkkiin. Vähän kauempana oli toinenkin laituri, ehkä se oli se matalampi kohta sitten.
Laiviksen hihna oli unohtunut autoon, joten teimme uuden köydestä. Koirakin vaikutti olevan innoissaan purjehduspäivästä. Se oli superkiltisti ja katseli iloisena maisemia ilman mitään rantautumissekoiluja.
Palasimme satamaan yhdeksän aikaan, edelleen sortseissa ja t-paidassa. Oli tosi, tosi onnellinen olo. En voi sietää Mambaa, mutta kyllä se bändi jotain tietää siitä, että oliko sitä kesää jäljellä vai ei.
Kesän paras päivä ei ollut kesäloman eka päivä, ei juhannus, eikä Flow-päiväkään vaan viime sunnuntai. Olimme vihdoin saaneet rakkaan Fenin takaisin veteen ja pääsimme retkelle. Aloin lähes itkeä onnesta, kun irroitimme köydet. Lempeästi lämmittävä aurinko porotti, taivas oli erityisen sininen, tuuli lämmin ja meri tuoksui pehmeältä.
Teimme päiväpurjehduksen Kotkan edustalla. Suuntasimme aluksi Haminaan päin, ohi Tiutisen ja sen kun seilailimme vain vailla agendaa.
Oli niin tasaista, että kahvit sai keittää ja juoda ilman, että tippaakaan läikkyi. Silti etenimme koko ajan mukavaa vauhtia. Koska ajelimme vähän sinne sun tänne, saimme nauttia paahteisesta slööristä, virkistävästä sivutuulesta ja raikkaasta kryssistä. T-paidassa ja sortseissa tarkeni koko ajan. Kokeilin uutta retkievästä. Luin lehdestä Helsingin kaduilla liikkuvasta karjalanpiirakkapolkupyörästä, josta sai piirakkaa avokadotäytteellä ja tuumasin, että sen täytyy olla hyvää. Ostin kauppareissulla riisipiirakoita, avokadoa ja kylmäsavulohituorejuustoa. Näistä syntyi oiva välipala.
Purjehdimme niin kauan kuin tuulta riitti, sitten jatkoimme konevoimin.
Paluumatkalla kävimme katsomassa Varissaarta. Väylän syvyydeksi mainittiin kaikkialla 1-2 metriä ja vesi oli todella alhaalla. Olimme ihan varmoja, että saisimme tyytyä ihailemaan vanhaa linnoitussaarta kiikareiden välityksellä. Niinpä vain pääsimmekin ihan perille asti, eikä tehnyt tiukkaakaan. Tämä oli kiva paikka!
Kävimme kävelemässä muurien päällä kulkevalla polulla ja piipahdimme ravintola Vaakussa. Emme tällä kertaa jääneet syömään, mutta joku kerta olisi mukavaa kokeilla ruokapuoltakin. Varissaari on aivan lähellä Kotkaa. Jos Sapokasta lähtee, ei montaa minuuttia mene. Yhteysvene näytti myös kulkevan. Meidän satamakirjamme ovat muutaman vuoden vanhoja, eikä niissä vielä näkynyt yhteysvenelaiturin jatkeeksi tehtyä laituria. Siihen ainakin uskaltaa samalla syväyksellä kuin meillä (1,5m). Tilaa oli hyvin, mutta heinäkuun vilkkaimpina viikonloppuina voi tulla ahdasta, jos kaikki laittavat veneet kylkikiinnityksellä parkkiin. Vähän kauempana oli toinenkin laituri, ehkä se oli se matalampi kohta sitten.
Laiviksen hihna oli unohtunut autoon, joten teimme uuden köydestä. Koirakin vaikutti olevan innoissaan purjehduspäivästä. Se oli superkiltisti ja katseli iloisena maisemia ilman mitään rantautumissekoiluja.
Palasimme satamaan yhdeksän aikaan, edelleen sortseissa ja t-paidassa. Oli tosi, tosi onnellinen olo. En voi sietää Mambaa, mutta kyllä se bändi jotain tietää siitä, että oliko sitä kesää jäljellä vai ei.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)