Staagi vai slaagi?



Tiistaina oli ensimmäinen purjehduskoulupäivä. Aloitimme tutustumalla muun muassa purjeveneen osiin. Kuka olisi tiennyt, että niitä on niin monta? Ja millaisia nimiä niillä on! Muistan, kun tulin alalle, jolla nyt olen ja minulle valkeni sen jargonin määrä. Olin ihan ihmeissäni, ei kai kukaan oikeasti puhu näin. No, kyllä ne puhuivat. Ja minäkin nykyään, joten eiköhän purjehdussanastokin aukene kohtuullisen ajan sisällä. Ainakin hahmotin jo skuuttaamisen, reivaamisen, kryssimisen ja pari muutakin juttua. Minun on ollut tosi vaikeaa muistaa, kumpi olikaan styyrpuuri ja kumpi paapuuri, koska nimissä itsessään ei ole mitään logiikkaa. Kehittelimme sitten miehen kanssa minulle muistisäännöt avuksi. Paapuuri tulee englannin kielen sanasta port, siis satama. Ahtaajat ovat töissä satamassa ja ovat varmaan aika vasemmistolaista väkeä. Ahtaajat eli satama eli port eli paapuuri on siis vasemmalla. Styyrpuuri tulee sanasta starboard. Oikealla on siis tähtiä. Otava. Ota, anna oikealta. Logiikka ontuu hieman, mutta ainakin muistan nyt puolet.




Ensi kerralla pitää muistaa ottaa silmälasit mukaan tunnille, kalvot olivat aika pienellä präntillä. Niinpä ne tuhannet ja miljoonat köydet jäivät vielä vähän pimentoon. Suhteellinen tuulikin oli ihan kukkuluuruu tällaiselle numeroita ei niin rakastavalle. Nosteen, joka purjeisiin pitäisi saada, sen sijaan tajusin oikein hyvin. Purjevene menee eteenpäin saman periaatteen mukaan kuin lentokone lentää. Ja hei, paapuurin halssissa tuuli tulee vasemmalta. Ettäs tiedätte.




Tämän jutun kuvituksena on se läjä, mikä yläkerrassa kasvaa kasvamistaan. Eikä tässä edes ollut vielä ihan kaikki. Toivottavasti Båt vetää sisuksiinsa kaiken tämän. Keinuheppani ei muuta veneelle, hän vain ystävällisesti tarjoutui kantamaan selässään osan tavaroista.

Kommentit

  1. Tosi ihana blogi! Sain monet hyvät naurut kun luin muutamia postauksia taaksepäin - mutta oikein hyvässä mielessä. Kyllä se sanastokin siitä lähtee luttaantumaan, tsemppiä kevääseen!;)

    terkuin 4-vuotiaasta asti purjehtinut:)

    VastaaPoista
  2. Henna: Jee, kiva kun olet löytänyt tänne ja mukavaa, että olen voinut tarjota viihdettä. :D Kiitti tsempeistä!

    Hepsu: Eikö ookin! Mutta tuollaisilla mä muistan. Muistan Kokoomuksen presidentitkin niin älyttömällä muistisäännöllä...

    VastaaPoista
  3. Hyviä muistisääntöjä!

    Mun oli purjelautailua opetellessa tosi vaikea ymmärtää tuulen suuntaa ja sitä miten mun pitäisi sen vehkeen kanssa olla siihen nähden :D eikä kyllä tuu edelleenkään selkäytimestä ;)

    Mua vähän hirvittää se, että mun pitäisi kanssa kohta osata navigoida ja ainakin osata jeesiä T:tä meidän veneen kanssa. Mun valmistautuminen tulevaan ei oo ollut ihan yhtä perusteellista kuin sun :D

    VastaaPoista
  4. Aivan upeata miten suuri into ja kiinnostus sinulla on veneilyä/ purjehdusta kohtaan ja halu oikeasti oppia, tyyliä unohtamatta. Tyyliä sinulta todella löytyy ja upeita tavaroita olet hankkinut!

    Itse hankin oman veneeni 2007, eikä innostus ole laantunut pätkääkään, pikemminkin päinvastoin. On erityisen hienoa huomata miten erilaisia lähestymistapoja blogeista löytyykään. Omassani korostuu veneen ylläpito, sinulla tyyli ja ystävälläni matkakertomukset. Tämä monimuotoisuus onkin suuri rikkaus ja antaa paljon uusia ajatuksia harrastuksen kehittämiseksi.

    Kiitokset erittäin mielenkiintoisesta blogista!

    VastaaPoista
  5. Mulla on kanssa aina ollut vaikeuksia styyran ja paaran opettelussa, vaikka olen purjehtinut syntymästäni saakka. Kehitin kuitenki itselleni (ja parille kaverile) sopivan muistisäännön. Ei siinä niin hienoa logiikkaa ole, mutta: Styyrpuuri kuulostaa miestäni kovin vasemmalta, koska kumpikin (vasen ja styyrpuuri) kuulostavat kovilta; ja paapuuri ja oikea ovat pehmeitä. Ja muistisääntö on, että ne menee kuitenkin juuri päinvastoin. Veneessä kovalta kuulostava sana styyrpuuri on muun elämän pehmeä sana eli oikea :)

    Onnea purjehduksen opetteluun, maailmassa ei ole mitään parempaa :)

    VastaaPoista
  6. flygirl: Hei mikä vene teille tulee / teillä on? Kerro lisää! Ja joo, uskon, tuulihommat tuntuvat mustakin tosi vaikeilta hahmottaa.

    Matti: Kiitos kauniista sanoistasi! Näkökulmia ja lähestymistapoja on varmasti monia, täytyykin tulla pikapuoliin vastavisiitille lukemaan muiden ajatuksia. Matkakertomuksia täältäkin varmasti löytyy, kunhan vene on vedessä ja retkeily voi alkaa. :)

    Giassi: Kiitos! Ja jep, muistisäännöt on ihan parhaita. Eihän sillä ole mitään väliä kuinka älyttömiä ne ovat, kunhan vain ajavat asiansa. Olen ihan varma, että munkaan mielestä maailmassa ei kohta ole mitään parempaa kuin purjehdus. :)

    VastaaPoista
  7. Ehkäpä paras muistisääntö noihin suuntiin:
    "Paapuuri on paska vasen" :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun juttelet ja oot messissä. :)